Abakaneja ja ihmishahmoja

Väkijoukko. Kuva: Tiina Mikkelä

Magdalena Abakanowicz: Rajojen rikkoja -näyttelyn kaksi hallia ovat kuin kaksi erilaista maailmaa. Ensimmäisessä on pääasiassa kudottuja tekstiilejä 1950-luvun lopulta 1970-luvulle ja toisessa juuttiveistoksia 1970-luvulta alkaen.

Marta Magdalena Abakanowicz syntyi Puolassa vuonna 1930 puolalais-venäläis-tataariperheeseen, joka joutui sodan vuoksi jättämään kotinsa ja menetti kaiken omaisuutensa. Toisen maailmansodan väkivaltaiset tapahtumat vaikuttivat syvästi Abakanowiczin ajatteluun ja taiteeseen. Hän opiskeli taidetta Sopotin valtion kuvataidekorkeakoulussa ja Varsovan taideakatemiassa, ja valmistui maalariksi vuonna 1954.  Aluksi hän maalasi kankaalle, ja hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Varsovassa vuonna 1960 koostuikin kasvi- ja eläinaiheisista maalatuista kankaista. Kudonnasta tuli kuitenkin hänen tekniikkansa. Hän kehitti omaa ilmaisuaan kokeilemalla erilaisia tekstiilimateriaaleja ja testasi kudontatekniikan rajoja isoissa monumentaalisissa teoksissaan. Kansainvälisesti tunnetuksi hän tuli vuonna 1962 Lausannen kansainvälisessä tekstiilitaidebiennaalissa, jossa hänen valtava (12 m2) teoksensa Composition of White Forms sai kiitosta kriitikoilta.

Kuva: Tiina Mikkelä

Abakanit

Vuonna 1963 Varsovan nykytaidemuseon galleriassa järjestetyssä näyttelyssä oli ensimmäistä kertaa esillä Abakanowiczin kookkaita kudottuja tekstiilejä, joita alettiin kutsua hänen sukunimensä mukaan nimellä ”abakanit”. Abakanowicz sijoitti tekstiilit keskelle tilaa ja yhdisteli niitä installaatioiksi. Katsojat pääsivät liikkumaan teosten keskellä, jolloin teoksen ja katsojan välille syntyi fyysinen, jopa intiimi yhteys. Abakanowicz haastoi tekstiilitaiteen ja kuvanveiston rajoja, ja koki itsensä kuvanveistäjäksi. Jokainen näyttely oli itsenäinen taideteos, joka muuntautui tilan, valon ja sommittelun mukaan.

1970-luvulla Abakanowicz koki tarvetta uudistua ja siirtyi kudotuista tekstiileistä säkkikankaasta tehtyihin hahmoihin ja muotoihin. Hän tutki ihmisyyttä ja ihmisen suhdetta luontoon. Teoksissa esiintyy usein ihmisruumiin osia ja hahmoryhmiä, jotka viittaavat yksilöllisyyden, yhteisöllisyyden ja anonymiteetin teemoihin. 1980-luvulta lähtien hän käytti myös metallia, puuta ja kiveä, ja teokset käsittelivät poliittisia ja yhteiskunnallisia aiheita.

Abakanowicz kuoli vuonna 2017. Hän oli tekstiilipohjaisen kuvanveiston ja installaatiotaiteen edelläkävijä, yksi Puolan tunnetuimmista taiteilijoista.

Magdalena Abakanowicz: Rajojen rikkoja -näyttely on esillä Helsingin taidemuseo HAM:ssa 30.8.2026 saakka.

Tutustu lisää taiteilijaan: The Marta Magdalena Abakanowicz-Kosmowska and Jan Kosmowski Foundation