BioColour -hankkeen päätösseminaari

Konsortion johtaja, professori Riikka Räisänen Helsingin yliopistosta. Kuva: Tupu Mentu

Luonnonvärien mahdollisuuksiin keskittyneessä BioColour -tutkimushankkeessa on kehitetty ansiokkaasti uusia menetelmiä bioväriaineiden tuotantoon ja käyttöön. Strategisen tutkimuksen neuvoston vuosina 2019-2025 rahoittama hanke päättyy elokuussa. Konsortio on ollut monitieteinen ja siinä on työskennellyt tutkijoita Helsingin yliopistosta, Aalto-yliopistosta, Hämeen ammattikorkeakoulusta, Luonnonvarakeskus Lukesta, VTT:ltä ja mm. Campinasin yliopistosta Brasiliasta. Kesällä 2024 järjestettiin Helsingin yliopistolla aiheesta iso kansainvälinen seminaari. Monitieteisyydestä ovat kertoneet myös hankkeeseen liittyneet useat näyttelyt.

Päätösseminaari 24.9.2025 veti Annalan huvilan salin täyteen kiinnostuneita kuulijoita. Tilaisuus oli suunnattu hankkeen sidosryhmille, yrityksille, yrittäjille, käsityöläisille, suunnittelijoille ja biopohjaisista ratkaisuista kiinnostuneille kuluttajille. Seminaarissa kuultiin hankkeen tutkijoiden tiiviit selvitykset tehdyistä tutkimushankkeista ja niiden tuloksista. Kiinnostava osa seminaaria oli myös eri toimijoiden välinen paneelikeskustelu.

Tutkimushankkeessa on keskitytty myös viljeltäviin värikasveihin ja väriä tuottaviin mikrobeihin. Hankkeen tavoitteena oli myös työpajojen järjestäminen, verkostoituminen ja luonnonväriaineiden mahdollisuuksista tiedottaminen. Tuloksena on syntynyt lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä julkaisuja.

Hyvin kiinnostavaa on ollut mm. metsä- ja ruokateollisuuden sivuvirtoina muodostuvien luonnonväriaineiden käyttö; tällaisesta hyvä esimerkki on vuosaarelaisen Pauligin kahvipaahtimon projekti, jossa kahvipurujätteellä värjätään keltaista, oranssia ja ruskean sävyjä. Kahvituotannon sivuvirroista valmistettuja värejä on jo käytetty suomalaisten tekstiiliyritysten tuotteissa mm. Lapuan Kankurit. Lisää hankkeesta mm. www.biocolour.fi -sivustolta.