Helmityövälineiden ABC

Hyvät työvälineet ovat sujuvan harrastamisen juju. Aina ei tarvitse hankkia niitä ihan parhaita tarvikkeita tai innostua kerralla ostamaan monenlaista välineistöä. Hyvillä perusmateriaaleilla ja -työvälineillä pystyt harrastamaan laadukkaasti ja tekemään monenlaisia tuotteita. Ennen kaikkea sopivat työvälineet helpottavat työskentelyä.

Siemenhelmet eli välihelmet

Helmitöiden käytetyintä materiaalia ovat siemen- eli välihelmet. Hyvälaatuiset siemenhelmet on valmistettu lasista. Laadultaan tasaisia siemenhelmiä valmistetaan Tsekeissä ja Japanissa. Helmen tasalaatuisuus helpottaa työskentelyä. Erityisen tärkeä on helmen sisällä oleva reikä, jonka riittävän suuri koko on edellytys työskentelyn sujuvuudelle. Pienen lasihelmen valmistuksessa eniten maksaakin tyhjä tila eli reiän valmistaminen.

Siemenhelmien koko merkitään numerolla, joka on sitä suurempi, mitä pienempi helmi on. Siemenhelmissä koot 8/o, 9/o ja 10/o ovat suosituimmat ja helpoimmin saatavilla. Aloittelijalle koko 9/o on usein helpoin työskennellä. Isommat helmet ovat helpompia käsitellä ja työt valmistuvat nopeammin. Koko 10/o on noin 2,2-2,4 mm, koko 9/o noin 2,6 mm ja koko 8/o noin 2,8 mm. Helmen tarkka koko riippuu valmistajasta, helmen valmistustavasta ja valmistuserästä, joten mitat ovat noin arvoja.

Särmikkäät lasihelmet

Helmitöissä käytetään usein 4 mm ja 6 mm kokoisia särmikkäitä lasihelmiä antamaan työlle elävyyttä ja näyttävyyttä. Särmikästä lasihelmeä kutsutaan myös fasettihelmeksi tai fasettipyöreäksi helmeksi. Särmikkäiden lasihelmien lisäksi helmitöissä käytetään usein pyöreitä helmiä tai kaksoiskartioista. Tällöin on otettava huomioon, että helmen muoto soveltuu valmistettavaan työhön.

Putkihelmet

Putkihelmi on nimensä mukaisesti putken mallinen lasihelmi ja niitä on eri pituisia. Lyhyimmät putkihelmet ovat 2 mm ja pisimmät 6 cm. Yleisimmät putkihelmien koot ovat 6 mm, 7 mm, 10 cm, 11cm ja 3 cm. Kokojen saatavuus vaihtelee suuresti.

Helmineula

Helmineula on erityinen helmien työskentelyyn tarkoitettu neula. Sen tulee mahtua vaivatta helmen läpi.   Helmineulat on numeroitu sen mukaan, minkä kokoisille helmille ne on tarkoitettu. Koot 10-12 ovat yleisimmät ja sopivat lähes kaikkiin helmiin. Mitä suurempi on neulan koko sitä pienempi on neulan silmä. Aloittelijalle suosittelen lämpimästi kokoa 10, ettei työskentelyn haasteellisin kohta ole langan pujottaminen neulansilmään.

Helmityölanka

Helmitöissä käytetään ohuita ja vahvoja helmityölankoja. Langassa on oleellista, että se on kulutuksen kestävää ja tarpeeksi ohutta. Langan tulee mahtua tarvittaessa useamman kerran (n. 4 kertaa) helmen läpi. Tärkeää on ottaa huomioon, että langan tulee mahtua neulansilmästä läpi ja se on sopivan paksuinen käytettäviin helmiin nähden. Edellä mainittuihin tarvikkeisin eli 9/o helmiin ja 10 koon neulaan sopii hyvin noin 0,25-0,35 mm paksuinen helmityölanka.

Metallilanka

Helmitöihin sopivan metallilangan tulee olla kestävää, ohutta ja taipuisaa. Useimmiten helmitöihin tarkoitetut langat ovat materiaaliltaan kuparia tai messinkiä. Langan paksuus 0,3 mm sopii moniin helmitöihin. Käytettävän langan paksuuteen vaikuttavat tehtävä malli, käytettävä tekniikka, työn ja helmen koko.

Alusta helmille helpottaa työskentelyä. Alustana voi toimia matalareunainen lautanen tai lyhytnukkainen kangas. Helmikaupoissa myydään kolmion mallisia helmialustoja. Näiden etuna on kolmion kärki, jolla helmet saa näppärästi kaadettua takaisin purkkiin tai pussiin.

Helmityölangan leikkaamiseen sopivat parhaiten pienet teräväkärkiset ja terävät sakset. Metallilangan katkaisussa käytetään sivuleikkureita. Metallilangan leikkaamiseen ei kannata käyttää saksia. Se on varma tapa pilata sakset. Pyöreäkärkiset korupihdit ovat yleishyödyllinen työväline, joita tarvitaan harvakseltaan. Mutta silloin kun niitä tarvitaan, ne todella ovat tarpeen. Pala mehiläisvahaa on hyödyllinen lisä. Sillä vahataan helmityölanka. Vaha suojaa lankaa kulumiselta ja helpottaa langan pujottamista neulan silmään.

Työvälineiden ollessa kunnossa työskentelykin sujuu mukavammin. Rentouttavia hetkiä helmien parissa!

Teksti ja kuvat Minna Rautiainen