Käsitöillä autetaan!

Työväenopistossa kokoontuu kursseja, jotka tekevät ommellen, virkaten ja neuloen käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Samalla kun autetaan, se tuo tekijälle hyvää mieltä!

Ajatus hyvätekeväisyydelle

Ryhmät ideoivat töitä saaduista lahjoituslangoista ja kankaista. Avustuskohteet valikoituvat tuotteiden ja tarpeen mukaan. Jokainen ompelee, virkkaa tai neuloo oman kiinnostuksen ja taitojen mukaan. Samalla kun työskennellään, saadaan myös ideoita ja opitaan tuotteen valmistuksessa tarvittavia yksityiskohtia esim. peukalokiilan valmistus.

Hyväntekeväisyyteen tuotteita

Viime vuonna syntyi sadoittaan sukkia, jotka menivät mm. Hopeyhdistykselle, Kustaankartanon palvelukeskukseen, Ehyt ry:lle, jotka jakoivat ne asunnottomille. Otimme osaa Sukka äidille 2019 -kampanjaan, jossa teimme sukkia äitien lisäksi myös pikku vauvoille. Vauvoille tehtiin myös lapasia, nuttuja ja myssyjä, jotka jaettiin lastensairaalan kautta. Erilaisia hellehattuja on tehty vanuksille ja sytomyssyjä syöpää sairastaville henkilöille. Syksyn hittituote, joita neulottiin, oli ”mummopipot” eli beanie-pipot. Turvalonkeroita ja erilaisia maskotteja on syntynyt myös virkaten ja neuloen.

Langan tähteitä on hyödynnetty erikokoisiin ja eri tekniikoin valmistettuihin neliöihin ja ympyröihin. Näistä on koottu peittoja mm. vauvoille, vanhuksille ja pyörätuolissa istuville henkilöille. Neliöistä on koottu myös poncoja.

Välillä puramme lahjoituksena saatuja keskeneräisiä käsitöitä. Ne on pesun jälkeen taas hyödynnetty uudelleen sopiviin tuotteisiin. Neuleen kokeilutilkuista on koottu vanhuksille ja muistisairaille hypistelymuffeja.

Ryhmissä on kiva yhdessä tekemisen henki. Itse kun ei enää tarvitse on mahdollisuus tehdä niitä muille, jotka tarvitsevat. Samalla pidetään omaa käsillä tekemisen taitoa yllä.

Lahjoita sinulle tarpeetonta materiaalia!

Onko sinulla kaapissa ylimääräisiä lankoja tai kankaita. Otamme niitä ilolla vastaan. Pienetkin kerät ovat avuksi. Lankolaaduilla ei ole väliä, koska ideoimme työt lankaan sopivaksi.  Ylimääräiset langat voi toimittaa opistoisännille esim.  Itämerentalolle, Tallberginkatu 2 a-rappu 2.krs. Helsinki, Ruoholahti tai Pohjois-Haagan toimipisteeseen, Näyttelijäntie 14, 2 krs. Helsinki. Laita päälle viestilappu lahjoitusmateriaalia.

Hyväntekeväisyyskurssit keväällä 2020

Hyväntekeväisyysneuleet H202536
ke 29.1. klo 13.30-16 ja 26.2., 25.3. sekä 22.4. klo 13.45-16.15
Pohjois-Haagan toimipiste

Hyvänmielen käsityöpiiri H201348
ma 13.1., 3.2., 24.2., 16.3. ja 6.4. klo 13.30-16
Itämerentalo

Pienille parasta ommellen B H200350
ma 13.1.-16.3. klo 10-13.15
Pohjois-Haagan toimipiste

Anna- ja Toivo -nukeille vaatteita H200964
la 14.3. klo 10-16
Oulunkylätalo, Kylänvanhimmantie 25

Turvalonkeroiden virkkausta on ollut myös opiston ohjelmatarjonnassa. Nyt kevään 2020 ohjelmassa tapahtuma oli tammikuun puolessa välin.

Jos kiinnostuit osallistumaan kursseihin, tervetuloa mukaan. Osallistuminen on maksutonta.

Kuvagalleriassa kuvattuna muutamia töitä, jotka on tehty vuoden 2019 aikana.

Lisätietoja Outi Honkimaa (etunimi.sukunimi@hel.fi)

Lue myös artikkelit Neuleita suurella sydämmellä ja Pienille parasta (linkissä).