Kengänvalmistus lähtee lestistä

Onnistuneet lestit ovat sopivien kenkien perusta, kengänvalmistuksen a ja o. Prosessi alkaakin jalkojen mittauksella ja lestien muokkauksella, minkä jälkeen seuraavat kaavoitus, neulosten leikkaaminen ja ompelu, kovikkeiden muotoilu, neulosten pinnaus lestille, pohjien valmistaminen ja kiinnittäminen sekä viimeistely. Työvaiheita on paljon, jopa pari sataa, ennen kuin kenkiä pääsee kokeilemaan.

Kengän malli hahmotellaan teipatun lestin päälle ja teippikopioista muokataan keskikopio, kengän peruskaava. Suunnitellun mallin mukaista kaavaa piirrettäessä päätetään saumarakenteet, vuori, koristelut ym. kengän yksityiskohdat. Kengät siis suunnitellaan lähes kaikkia yksityiskohtia myöten valmiiksi ennen kuin kappaleet leikataan.

Ompelu vaatii tarkkuutta ja hyviä hermoja. Työ helpottuu, jos käytettävissä on tolppakone: kappaleita on näppärää käännellä ja ahtaidenkin paikkojen ompelu sujuu mukavasti, kun työtä ei tarvitse asetella tasoon. Kone saattaa aluksi tuntua pelottavalta, mutta pienen treenaamisen jälkeen jo ihanalta!

Valmiit neulokset – siis päällinen ja vuori, jotka on jo yhdistetty – venytetään eli pinnataan lestin päälle. Ensin vuori, sitten päällinen, väliin muotoillaan ja liimataan kärki- ja kantakovikkeet. Nyt näyttää jo kengältä, mutta pohjien valmistamiseen menee vielä aika paljon aikaa. Ja liimaa!

Osallistuin kesällä Kuusamo-opiston järjestämälle Kengän kaavoituskurssille sekä Kengänvalmistuksen jatkokurssille. Kokeneet opettajat, suutarikisälli Maisa Salonen ja muotoilija Roosa Mattsson Pihka collectionista Tampereelta, rohkaisivat kurssilaisia persoonallisiin ratkaisuihin ja jokainen suunnitteli mallin itse. Kenkien valmistuminen kurssin aikana vaati pitkiä työpäiviä, mutta yksilölliset kengät ovat kaiken sen vaivan arvoiset.

Teksti ja kuvat: Tiina Mikkelä