Kevättä ilmassa!

Huhtikuun aurinko saa ihmeitä aikaan ja erityisen mukavaa onkin aina seurata lintujen kevätmuuttoa. Kirkas valo paljastaa myös kodin pölypallerot, jolloin on hyvä hetki lähteä galleriakierrokselle.

Aika mukava tapa on vaan kuljeskella Helsingin keskustassa ja pistäytyä ohimennen gallerioihin. Silloin tulee katsottua ja kohdattua niitäkin tekijöitä ja näyttelyitä, joissa ei kenties muuten kävisi. Jokaisella on toki omat suosikkipaikkansa ja -reittinsä.

Yksi tekstiileistä ja käsitöistä kiinnostuneiden kohde on jo vuosien ajan ollut Eteläesplanadi 4:ssa sijaitseva Taito Galleria CraftCorner. Gallerian toiminta on nyt kesäkuun alusta muuttumassa ja uusia tuulia on tulossa kun näyttely- ja tapahtumatoiminta siirtyy Taito Etelä-Suomen hallintaan. Huhtikuun loppuun asti galleriassa on esillä Wetterhoffin ryijymalliston luonnoksia ja eri aikakausien ryijyjä. Näyttelyssä olevat ryijyt ovat tänäkin päivänä saatavilla Wetterhoffin ryijymallistossa.

Toukokuun näyttely on nimeltään osuvasti TOUKOKUU ja esillä on kolmen tekijän kirjottuja, maalattuja, värjättyjä ja kudottuja taide- ja käyttötekstiilejä. Maija Esko, Hannele Köngäs ja Tupu Mentu kertovat, että juuri kevään valo ja toivo kasvusta ovat olleet inspiroimassa esillä olevia töitä. Näyttely on avoinna 2.-31.5.2023, avoinna ma-pe 10-18, la 10-17, su 12-17. Suljettu 14.7. Helatorstaina 18.5. avoinna 12-17.

Avajaiset 1.5. klo 14-16. Tervetuloa!

Kuva ja teksti: Tupu Mentu