Kirsikkapuun alla – Japanilaisia puupiirroksia

kirsikkapuu
Kirsikkapuu

Vielä ehdit käydä katsomassa laajan näyttelyn, jossa on esillä harvinaisia, herkkiä japanilaisia puupiirroksia. Näyttely on osoittautunut suosituksi.

Bulevardilla, Sinebrychoffin taidemuseossa on parhaillaan näyttely Kirsikkapuun alla – Japanilaisia puupiirroksia. Näyttely jatkuu 15.1.2023 asti. Näyttelyä on koko ensimmäinen kerros ja pohjakerroksen näyttelytila.

Vanhimmat piirrokset ovat mustavalkoisia, mutta suurin osa on värillisiä. Taidokkaimmat puupiirrokset pääsivät ennen kehyksissä seinille. Kuluneemmilla grafiikkalaatoilla otetut vedokset päätyivät esim. kalentereihin tai niistä oli laskostettu viuhkoja.

Piirrosten yksi selkeä pääaihe on Kabuki-teatterin roolihahmot, joilla on näyttävät rooliasut päällään ja taustalla mahtipontiset lavasteet.

Toinen pääaihe on naisen elämä ja sen arkiset hetket esim. peseytyminen ja hiusten laitto sekä kauniit kimonot. Herkkyys ja aistillisuus ovat läsnä. Nämä herkät ja taidokkaat piirrokset miellyttivät minua.

Sinebrychoffin taidemuseo järjestää aiheesta myös luentoja ja tapahtumia esim. teeseremonioita.

Yhtenä lokakuun lauantaina kävimme vieraidemme kanssa museossa keskipäivällä, jolloin siellä oli jo paljon katsojia. Iltapäivällä oli jo jonoa ulkona. Suosittelen näyttelyä lämpimästi! Kannattaa käydä katsomassa puupiirrokset omin silmin.