Korona kalenteri 30.5.2020 – Feresi yllä minulle tulee ylväs olo
Kun viime syksynä lähdin mukaan kansallispukukurssille, minulla ei ollut ihan selvää kuvaa siitä, mitä haluaisin tehdä. Olen joskus ommellut esiintymisvaatteiksi omin neuvoin kansanomaisia pukuja, feresin suorista kappaleista ja jopa yhden kansallispuvunkin, joka tosin ‘kutistui kaapissa’ niin, että enää hame on käytössä.
Eniten kaipasin jotain päällysvaatetta käytettäväksi kansanomaisten pukujen kanssa. Minusta on mukavaa joskus pukeutua vanhaan kansallispuvun hameeseen muuten vain, mutta toppatakki sen kanssa on kerta kaikkiaan tylsä. Lisäksi halusin ihan oikeaa tietoa puvuista ja niiden tekemisestä sekä ohjeita ja neuvoja oikeista työtavoista.
Näin puku alkoi valmistumaan
Kun kurssin alussa sain tutustua kirjaan fereseistä ja tutkia niihin kuuluvien röijyjen malleja, ei valinta ollut vaikea. Ihastuin kertakaikkiaan Salmilaisen nutun malliin ja päätin tehdä sen, ja kun kerran tekisin niin hienon nutun, se vaati mielestäni ehdottomasti myös uuden feresin. Olin kesällä ostanut Karjalaisilta kesäjuhlilta kiilasarafaanin ja paidan kaavat, mutta pidin enemmän opettajan esittelemästä Vartiolammen sarafaanista ja valitsin sen mallin.
Sopivan kankaan löytäminen oli todella vaikeaa. Halusin sen olevan luonnonkuitua, pienikuvioinen ja mielellään vaikka vähän kiiltäväkin. Kaikki mielikuvaani vastaavat kankaat kaupoissa olivat polyesteriä, mutta Tallinnasta vihdoin löysin, mitä etsin. Nutun ja feresin kankaat ovat puuvillasatiinia, vuoriosat pellavapalttinaa. Juhlavampaa esiliinaa varten ostin palan punaista luonnonsilkkiä. Paitakangas ja valkoisen esiliinan kangas löytyivät kotikätköistäni ja ovat puuvillapaltttinaa. Päähineen kohdalla tein myönnytyksen materiaalista: sen vuori on puuvillaa, mutta päälipuoli jotain tekokuitua.
Tunnelmia feresin ompelemisesta
Salmilaisen nutun tekeminen oli erilaista, kuin mikään muu, mitä olen ommellut. Sen malli monine helman takaosan laskoksineen ja selkäpuolelle jatkuvine hihoineen oli rakenteena aluksi niin hämmentävä, että vielä monta kertaa ohjeet luettuani olin edelleen ymmälläni. Onneksi ei tarvinnut pähkäillä yksin, vaan pikkuhiljaa vaihe kerrallaan edeten ja neuvoja saaden nuttu valmistui.
Halusin tehdä kaikki osat mahdollisimman ”oikein”, joten jouduin kysymään paljon neuvoja. Valitettavasti kurssin loppu käytiin etäopetuksena, mutta onneksi oli sitä kautta mahdollisuus saada ohjeita. Ja onnekseni olin tehnyt puvun eri osia rinnakkain, eikä enää tarvinnut esim. sovittaa mitään. Välillä vielä kudoin villalangoista pitkää pirtanauhaa vyöksi.
Työ olisi sujunut paljon hitaammin, jos olisin ommellut kaiken käsin, mutta käytin paljon ompelukonetta. Näin tiesin saavani kaikki osat kesäksi valmiiksi. Kaikkien osien valmistuttua totesin, että minullahan on nyt oikeastaan monta pukua. Voin pukeutua sarafaaniin nutun kanssa tai ilman, käyttää valkoista tai punaista esiliinaa tai voin jättää kokonaan esiliinan pois ja pukea hameen päälle vain vyön. Lisäksi päähineitäkin on kaksi; säpsä ja ruppiperze-sorokka.
Olen oppinut kurssin aikana kansallispuvuista ja niiden tekemisestä. Oman feresin tekeminen kaikkine osineen on ollut mielenkiintoista ja olen onnellinen uudesta puvustani.
Kohti tavoitteita…
Alunperin puvun valmistumisen tavoitteena oli Helsingin Karjalaiset kesäjuhlat 2020. Ne peruuntuivat, mutta ei haittaa – voin pukeutua koska vain hienoon pukuuni ja lähteä vaikka kävelylle kauniina päivänä.
Ai niin, ja se alkuperäinen päällysvaateajatus… Minulla on jo kaava Etelä-Suomen naisen röijyyn ja monta metriä sarkaa odottamassa. Sitä paitsi ommellessani joitakin feresin osia käsin huomasin sen olevan varsin mukavaa, joten taidan tehdä röijyn kokonaan käsin ja oppia taas uusia asioita sitäkin kautta.
Feresi on toteutettu kansallispukukurssilla, joka kokoontuu maanantai-iltaisin Itämerentalossa.
Teksti Kirsi Halonen, kuvat Sasu Halonen.