Korona-kalenteri 1.4.2020 – Käsityöläisen mietteitä ja tekoja

Lipasto

Tämä poikkeustilanne aiheuttaa myöskin käsityöläiselle muutoksia ja uusia haasteita päivärutiineihin. On keksittävä vaihtoehtoisia tapoja järjestää opetusta kurssilaisille, ja mietittävä miten voisi pitää kiinni itselle tärkeistä asioista tilanteesta huolimatta. On myös hyvä pitää kiinni päivärutiineista ja tehdä itselle mieluisia asioita.

Kohti uutta

Onneksi käsillä tekeminen on hyvää terapiaa, ja tekeminen saa ajatukset hetkeksi muualle. Nyt kun ei ole mahdollisuutta pitää normaaleja opiston kurssikertoja, on mietittävä voisiko opetusta toteuttaa jollakin muulla tavoin. Tekemällä oppiminen on tietysti paras tapa oppia käsityötekniikoita, mutta tietoa voi onneksi nykytekniikan avulla siirtää eteenpäin muullakin tavoin, esimerkiksi etäyhteyksien avulla ja vaikkapa blogikirjoitusten muodossa. Nyt on myös aikaa tehdä omia projekteja, mitkä ovat odottaneet sopivaa hetkeä, ja oppia näistä itse sekä kehittää omaa ammattitaitoaan. Itse otin työn alle vanhan lipaston, joka kaipasi kunnostusta.

Lipaston entisöinti

Lipasto oli ajalleen tyypillisesti valmistettu massiivikoivusta sekä petsattu ja lakattu. Lakkaus oli paikoitellen kulunut pois ja petsaus haalistunut. Kaapin rakenne oli hyvässä kunnossa. Päätin kuitenkin purkaa kaapin osiin, sillä vanhan pintakäsittelyn poistaminen ja uusi pintakäsittely oli helpompi tehdä tällä tavoin. Tarkoitus oli palauttaa lipasto mahdollisimman lähelle alkuperäistä.

laatikot

Poistin vanhan lakan siklaamalla ja hiomalla. Vanha lakka irtosi helposti, joten sen poistaminen oli suhteellisen helppoa. Suorat, tasaiset pinnat hioin varovasti  hiomakoneella, ja hankalammat paikat sekä viimeistelyhionnan suoritin käsin hiomalla. Käytin petsaamiseen spriipetsiä, joka imeytyi hyvin vanhaan puupintaan. Sävyksi valitsin pähkinän, joka oli lipaston alkuperäinen sävy. Yksi kerros petsiä riitti tuottamaan hyvän ja tasaisen sävyn. Lakkauksen tein uretaanialkyydilakalla, joka kestää kovaa käyttöä. Lipaston kannen lakkasin kolmeen kertaan ja muut osat kahteen kertaan. Lipaston hyllyt ja laatikot hioin puhtaaksi ja vedin niihin ohuen lakkakerroksen, joka suojaa niitä likaantumiselta. Messinkiset helat ja saranat puhdistin ja kiillotin siihen sopivalla aineella, jättäen niihin kuitenkin sopivasti ajan patinaa.

Tekeminen on terapiaa

Lipaston entisöinti oli kiva projekti, jota oli sopiva tehdä muiden töiden välissä. Päätyöt ovat viime viikkoina olleet lähinnä erilaisten digisovellusten käyttöä, kuten Whatsappin, Teamsin, Skypen ja sähköpostin avulla tapahtuvaa viestintää sekä kurssien suunnittelua/mainontaa. Onneksi vielä riittää entisöitävää ja muuta käsillä tekemistä. Se on kuitenkin se mieluisin ja omin juttu!

Teksti ja kuvat Juki Nieminen