Kuukauden käsityö: Intia
Matka-teemaisessa vitriininäyttelyiden sarjassamme on nyt vuorossa Intia, joka on ollut esillä Silkkikutomossa ja Vuotalossa ja tulossa vielä Malmitaloon. Vitriinin tekstiilit on hankittu Länsi-Intiasta 1980-luvulla.
Intian rajattoman rikkaan tekstiiliperinteen arvellaan olevan 5000 vuotta vanhaa. Tuhansia vuosia käsityötaidot ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle. Perinteiset tekstiilit on usein ladattu sosiaalisilla ja uskonnollisilla merkityksillä, jotka useissa tapauksissa ovat ajan kuluessa unohtuneet. Intian perinteiset tekstiilit ovat olleet selkeästi erilaisia sen mukaan, miltä alueelta ne olivat. raaka-aineiden saatavuus, paikallinen perinne, kysyntä ja aikojen kuluessa kehittyneet taidot vaikuttivat siihen. Raaka-aineita ja valmistettuja erilaisia tekstiilejä vietiin hyvin varhain Kaakkois- ja Itä-Aasian maihin sekä Afrikkaan ja Eurooppaan. Suomen tekstiiliteollisuuteen Intian puuvilla ja koristemallit levisivät Englannin kautta 1800-luvulla. Intia on kiehtonut ja kiehtoo edelleen eri alojen suunnittelijoita.
Intia on ollut maailmankuulu värjäämisen, kutomisen ja kirjonnan taidoistaan. Värin, vaatetuksen ja kuvioiden kautta ilmaistiin tunnetiloja ja identiteettiä. Kaikkialla Intiassa punainen (lal) on morsiamille onnea tuova väri, keltainen (peela) symboloi kevättä ja uudelleen syntymistä. Indigonsininen (nil) yhdistetään usein Krishna-jumalaan ja vihreä (neela) hedelmällisyyteen. Tyypillisiä ovat ns. ompelemattomat vaatteet, kuten sarit, lukuisat huivit ja turbaanit. Aikanaan olivat hyvin tyypillisiä myös eläinten koriste- ja peitetekstiilit, kuten kamelien ja lehmien peitteet ja sarvisuojukset.
Kuten monessa muussakin kulttuurissa, naisten kotona kirjomia ja valmistamia tekstiilejä ei alkujaan valmistettu myytäviksi, vaan monet niistä tehtiin myötäjäisinä ja taidonnäytteinä sulhasen suvulle. Kirjottujen kotikalleuksien määrä oli vaurauden merkki ja käyttäjän identiteetti. Mm. kirjonnan pistot olivat koodeja, joita oma ja naapuriyhteisöjen jäsenet pystyivät tulkitsemaan. Perinteen muutos on ollut rajua syrjäisissä kylissä, suurkaupungeista puhumattakaan. Tekstiilien koodit ovat ajan mittaan muuttuneet ja hävinneet ja monia perinteisiä tekstiilejä ei juurikaan valmisteta.
Moni tunnetuista intialaisista vaate- ja tekstiilisuunnittelijoista on opiskellut Ahmedabadissa sijaitsevassa National Institute of Designissä (NID). Siellä toimi opettajana ja koulutussuunnittelijana parin vuosikymmenen ajan myös suomalainen tekstiilitaiteilija Helena Perheentupa (1929-2019), jonka upeat kokoelmat olivat esillä useammassa Intia-aiheisessa näyttelyssä. Vierailin opintomatkalla tuossa upeassa oppilaitoksessa 1985 ja Intia teki minuun unohtumattoman vaikutuksen.
Intian tekstiiliteollisuus on yksi maailman suurimmista ja sen osuus maan BKT:sta on n. 2,3%. Maanosa on maailmanlaajuisesti merkittävä tekstiilien ja vaatteiden viejä ja alaa varjostavat globaalit eettiset haasteet ja ongelmat. Perinteinen käsinkehräys ja -kudonta, kirjonta, kankaankuviointi ym. elävät rinnakkain huippumodernien tekstiilitehtaiden kanssa.
Modernin taideteollisuuden luojana pidetyn englantilaisen William Morrisin (1834-1896) aiheissa näkyi paljon vaikutteita intialaisista tekstiileistä ja kuvioiduista metalliesineistä. William Morrista kertova näyttely on esillä Helsingissä 25.5.-30.8.2026 Didrichsenin taidemuseossa, Kuusilahdenkuja 1. Vahva suositus ja samalla voi pohtia Intian vaikutusta mm. painokuosien suunnitteluun!
Teksti ja kuva: Tupu Mentu