Merkintöjä ajasta –näyttely Vuotalossa

Näyttelyn avajaiset. Kuva: Tiina Mikkelä

Vitriinissä Aikasyöppö ulottaa lonkeroitaan joka suuntaan ja saa minut pohtimaan omaa ajankäyttöäni. Mitkä ovat minun aikasyöppöjäni ja voinko vaikuttaa niihin? Käytänkö aikaa minulle merkityksellisiin asioihin vai häviääkö aika johonkin? Ryijyyn solmittua maisemaa katsoessa alan kaivata omiin lempimaisemiini ja rentoutumisen paikkoihin. Milloin taas ehtisin sinne? Käsityön taiteen perusopetuksen päättötyönäyttelyn yhteinen teema on AIKA. Opiskelijoiden kirjoittamista kuvauksista selviää, millaisia lähtökohtia ja merkityksiä kuhunkin työhön liittyy.

Käsityön taiteen perusopetusta on Helsingin työväenopistossa järjestetty aikuisille vuodesta 1994 alkaen eli heti kun se oli mahdollista. Opetusta säätelee laki taiteen perusopetuksesta sekä Opetushallituksen vahvistamat opetussuunnitelman perusteet. 30 vuoteen on mahtunut useita muutoksia sekä näihin virallisiin ohjeistuksiin että käytännön toteutuksiin. Uudistustyö on taas käynnissä ja näyttelyn koonnut ryhmä on viimeinen nykyisen opetussuunnitelman mukaan Työväenopistossa opiskellut ryhmä. Seuraavat ryhmät käynnistetään aikanaan, kun uudet opetussuunnitelmat saadaan käyttöön, aikaisintaan vuonna 2028.

Päättötyönäyttelyn taiteilijat. Kuva: Tiina Mikkelä

Aulan seinälle on koottu opiskelijoiden ajatuksia kolmivuotisista opinnoista. Moni pohtii taiteilijuuttaan ja itseilmaisun kehittymistä opintojen aikana. Matka on ollut merkityksellinen, ehkä jopa mullistava. Tekstiilimateriaalit taipuvat monenlaisiin muotoihin ja moneen tekniikkaan, ilmaisu tekee käsityöstä taidetta. Mirkan sanoin: ” Ilmaisua aisten havainnoitavaksi. Sitä on taide. Sitä on myös käsityötaide.” Hyvänä ohjeena myös näyttelytöihin tutustumiseen sopii Eevan ajatus: ”Olennaista katsojalle ei ole arviointi hyvä-huono -asteikolla, vaan annettu mahdollisuus nähdä asioita toisen silmin.”

Onnittelut opiskelijoille opintokokonaisuuden suorittamisesta ja upeasta näyttelystä!
Merkintöjä ajasta -näyttely on esillä Vuotalon galleriassa 21.2.2026 saakka.