Perhekurssit tuovat arkeen iloa – kokemuksia pehmolelukurssilta

Innokkaita, pieniä ja isoja kurssilaisia. Alkamassa on aikuisille ja lapsille tarkoitettu Pehmolelutehdas-kurssi. Kurssilla vanhempi, kummi, isovanhempi tai muu aikuinen toimii työparina 6 vuotta täyttäneen lapsen kanssa. Lapsi suunnittelee pehmolelun, ja yhdessä aikuisen sekä opettajan avustuksella tehdään kaavat ja pohditaan tarvittavat materiaalit ja tarvikkeet. Aluksi kuitenkin piirretään ja suunnitellaan. Täytyy myös miettiä, minkä kokoisen pehmon haluaa: ihan pienen, omaan kainaloon sopivan vai ison ja näyttävän omalle sängylle pötköttelemään?

Työväenopiston perhekurssit

Helsingin työväenopisto tarjoaa perhekursseja eli aikuinen-lapsi-kursseja monissa aineissa, kuten käsitöissä, kotitaloudessa, kuvataiteissa, musiikissa ja liikunnassa. Kurssikuvauksessa ilmoitetaan osallistuvan lapsen suositusikä sekä kurssilla tarvittavat tarvikkeet. Osassa kursseista kaikki materiaalit sisältyvät kurssimaksuun, kun taas osassa osa materiaaleista hankitaan itse. Suurin osa perhekursseista on tarkoitettu yhdelle aikuiselle ja yhdelle lapselle. Kursseilla aikuinen ja lapsi pääsevät harrastamaan yhdessä ja saavat mukavaa yhteistä aikaa ja luovan hetken, joka parhaimmillaan vahvistaa heidän vuorovaikutustaan ja suhdettaan. Lisäksi molemmat oppivat uusia taitoja ja valmiuksia myös kotona tekemiseen.

Ompelua pehmolelukurssilla

Ompelupäivänä käy vilske! Ison pehmolelun kappaleiden leikkaaminen vie aikaa, ja toisilla on pieniä osia, joiden kanssa täytyy olla tarkkana. Myös liimaharsoa leikataan ja harjoitellaan sen käyttöä. Sen avulla silmät ja muut yksityiskohdat voidaan silittää kiinni, jolloin niiden ompelu on helpompaa.

Osa työpareista harjoittelee ompelukoneen käyttöä, toisilla ompelu sujuu jo vauhdikkaammin. Jokaisen parin täytyy pohtia työjärjestystä: milloin ommellaan silmät ja korvat, miten tassut kiinnitetään ja mihin saumaan häntä tulekaan? Opettaja auttaa kaikkia vuorollaan ja muistuttaa kääntöaukosta, jotta jokainen pehmolelu saadaan käännettyä oikein päin.

Lopuksi pehmolelut täytetään ja viimeistellään. Lapsi saa suunnitella syntymätodistuksen tai käyttää valmista mallia. Pehmolle vielä nimi ja valmista tuli! Iloiset kurssilaiset suuntaavat koteihin uusi perheenjäsen kainalossaan. Tekemisen riemu ja ilo loistavat kaikkien kasvoilta.

Ohjelmassa olevat perhekurssit löytyvät ilmonetin sivuilta:

Kuvagalleriassa kurssilla valmistuneita ja valmistumassa olevia pehmoja.