Pirtanauhatyyppejä 2
Suomessa pirtanauhat jaotellaan yleensä ripsinauhoihin ja poimittuihin nauhoihin. Maailmalla tunnetaan lisäksi muunlaisia nauhapirralla kudottuja nauhoja, kuten käännetty kolmivartinen ruusukas ja norjalainen kahden pirran roggeband.
Poimittuja nauhoja näyttää olevan kymmeniä eri tyyppejä, eikä tarvitse lähteä edes kauas löytääkseen malleja, joista ei puhuta suomenkielisissä kirjoissa lainkaan. Tässä osassa käsitellään kuitenkin vain yhden poimitun nauhatyypin variaatioita, niitäkin on jo useita.
Peruspirtanauha eli ripsinauha
Ripsinauhassa kuvio määräytyy jo loimea luotaessa. Tämä tarkoittaa, että kun loimi on luotu ja pujotettu pirtaan suunnitellussa järjestyksessä, lopputulos on ennalta tiedossa. Ripsinauha onkin nopea kutoa, sillä loimen pujottamisen jälkeen ei juuri tarvitse enää ajatella.
Ripsinauhoja on usein käytetty paikoissa, joissa nauha ei juurikaan näy, kuten hameen helman suojana, vyötärönauhoina tai liivin reunan alle jäävän taskun nauhana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että ripsinauha olisi välttämättä tylsän näköistä – sitä voi käyttää esimerkiksi kengännauhana, kassin hihnana tai tukikaitaleena villatakin etureunan sisäpuolella.
Peruspirtanauhan suunnittelua voi helposti kokeilla suomalaisella Pirtanauha-generaattorilla tai hieman enemmän vapautta tarjoavalla englanninkielisellä Inkle Pattern Generatorilla
Kevään 2024 kengännauhakurssia varten suunnittelin ja kudoin jumppakenkiini noin 8 mm leveät kengännauhat ohuehkosta puuvillaisesta virkkauslangasta. Yläkuvassa on kokeiltu nauhojen päihin sekä rihmausta että kutistesukkaa, mutta lopulliseen versioon valitsin puristettavat metalliset nauhanpäät.
Tämä aurinkoinen ripsinauha on Suomen käsityön museon kokoelmissa . Kuviointi on varsin tyypillinen suomalaisille nauhoille. Museo ei mainitse nauhan materiaalia, mutta valokuvassa se näyttää sen verran pörröiseltä, että se on todennäköisesti villaa. Nauha on museon mukaan 1,5 cm leveä ja 430 cm pitkä.
Piirsin nauhamallin valokuvasta SeiZenn-sovelluksen avulla, ja mielestäni sain langat laskettua hyvin – mutta voi olla, että jokin lanka on pielessä.
Raitapohjasta poimitut nauhat
Nämä nauhat luokitellaan yleensä pohjalangoista poimituiksi nauhoiksi. Tämä johtuu siitä, että melkein mitä tahansa raidallisen loimen lankaa voidaan poimia alaviriöstä ylös tai painaa yläviriöstä alas – erillisiä kuviolankoja ei siis ole.
Raitapohjainen nauhatyyppi, johon olen toistaiseksi törmännyt vain suomalaisessa materiaalissa, on H-kuvioinen nauha. Sen kutominen on hieman työlästä, sillä jokaisessa H:n poikkipalkissa täytyy poimia lankoja ylös ja painaa niiden välissä olevia lankoja alas, jolloin alapuolelle muodostuu vastavärinen poikkipalkki. Tällaisia nauhoja esiintyy muun muassa Hankasalmen ja Jaalan kansallispuvuissa.
Finna-tietokannasta löytyy joitakin H-kuvioisia nauhoja, joissa kuvioiden rytmitys vaihtelee. Tässä kokeilin yhdistää eri nauhoissa esiintyviä kuvioita samaan puuvillaiseen raitaloimeen, jossa on 15 punaista ja 14 valkoista lankaa. Toinen väri kulkee pirran reikävarsissa, toinen raoissa – ja siinä loimi on valmis. Kuteena käytin punaista lankaa, jolloin punainen korostuu erityisesti reunoissa. Finnasta keräämäni H-nauhakuvat löytyvät julkisesta listasta .
Kansainvälisesti tunnetuin raitapohjapoiminnan tyyppi on timantti-, kolmio- ja vinoraitakuviointi, jota esiintyy meillä erityisesti suomenruotsalaisissa nauhoissa. Englanniksi tätä kutsutaan nimellä horizontal bar pickup, eli suomeksi poikkiraitapoiminta.
Hyvin leveitä tällaisia nauhoja löytyy esimerkiksi Skoonesta, kun taas Suomessa nauhat ovat yleensä kapeampia ja painottuvat läntiseen osaan maata.
Moni aloittaa poimittujen nauhojen opiskelun juuri tästä tyypistä, koska loimen luominen on helppoa ja mallit ovat lyhyitä ja loogisia. Useimmiten riittää pelkkä poimiminen – tai ainakaan samalla kerroksella ei tarvitse sekä poimia että pudottaa lankoja.
Kuvioaiheet otin Finnasta löytämistäni nauhoista, joista suurin osa on Barbro Gardbergin keräämiä suomenruotsalaisia nauhoja. Tätä poimintatekniikkaa esiintyy kuitenkin myös Tampereen historiallisten museoiden kokoelmissa sekä Iitissä vuosina 1880–81 maalatun nauhakuvan alimmassa nauhassa.
Raidallisesta nauhasta liikkeelle lähteviä tekniikoita on maailmalla muitakin. Vanhaa latvialaista Aulejas-nauhatyyppiä en ole vielä kutonut, mutta se hakee aiheensa vielä vanhemmista lähteistä ja on luultavasti aika hidasta. Myös eteläamerikkalaisiin pilkullisiin pebble weave -nauhoihin luodaan kuvio-osuuteen raidallinen loimi, mutta käytännössä vain toinen ”lankakerros” kudotaan ehjänä raitana, toinen poimitaan myös kuvioiden ulkopuolella kyseiselle tekniikalle ominaisella tavalla. Pebble weave -tekniikoita on useita erilaisia, toiset ovat yksipuoleisia, toiset kaksipuoleisia. Eteläamerikkalaiset nauhat kudotaan perinteisesti papelotyyppisellä loimella, mutta tätä kirjoittaessani tutkin, voisiko kutomista nopeuttaa käyttämällä sellaista nauhapirtaa, jossa on kahdet reiät allekkain. Näiden nauhojen kuvion muodostumisen ymmärtäminen on ollut yllättävän hankalaa, koska kuviomaailma on aivan erilainen kuin pohjoismaisissa nauhoissa.
Kaksi erilaista pilkullista pebble weave -nauhaa. Vasemmanpuoleisessa on kuvio-osassa toisessa raidassa 12 valkoista lankaa ja toisessa 11 tuplapaksua sinistä lankaa. Tätä nauhaa opiskelen Anne Dixonin kirjasta ”The Weaver’s Inkle Pattern Directory”, mutta tappinauhapuiden sijaan kudon pirralla ja yritän soveltaa ohjetta lennossa. Tarkkasilmäinen löytää reunasta virheen, kun kuviointi on vienyt kaiken energian. Tämä nauhatyyppi on yksipuoleinen, minun nauhani nurja puoli on lähinnä sininen.
Oikeanpuoleinen nauha perustuu Laverne Waddingtonin e-kirjaan ”Complementary Warp Pick-Up” (https://www.taprootvideo.com/preview_class.jsf?iid=3&cid=8), joka on tarkoitettu suhteellisen kokeneille nauhankutojille. Tämä poimintatyyppi on kotoisin Bolivian ja Perun ylängöiltä ja nauha on kaksipuoleinen, nurjalla puolella on punainen S-kuvio vihreällä pohjalla. Kuvio-osassa on kummassakin kerroksessa 8 tai 16 tai 24 tai 32 lankaa, lähdin harjoittelemaan 8 punaisella ja 8 vihreällä langalla. Niin paljon on pitänyt keskittyä poimintatekniikan ymmärtämiseen, että reunat ovat vielä ihan hirveät – mutta myös opettajien täytyy joskus aloittaa ihan alusta.
Raitapohjalle on keksitty myös monenlaista modernia kuviokäyttöä, senkään kanssa ei tarvitse jumittua pelkkiin perinteisiin nauhoihin. Koska raitanauha on hyvin helppo luoda ja pujottaa pirtaan, ei kokeiluloimen tekemiseen mene kauan.
Annie MacHalen ohjeella onnistuin kutomaan raitapohjaan perustuvan kirjainnauhan. Valitettavasti en ottanut riittävästi huomioon pätkävärjätyn langan väriliukua, ja loimessani kontrasti jäi heikoksi — vaaleat kirjaimet tummalla pohjalla erottuisivat paremmin.
MacHalen ohje on suunniteltu tappinauhapuille, mutta nauha onnistuu aivan yhtä hyvin myös pirralla. Kavensin loimea reuna-alueilta, mikä teki reunoista heikot. Lisäksi oli vaikea pysyä kärryillä, millä kerroksella oltiin menossa. Reuna-alueelle kannattaa laittaa vähintään 8–12 lankaa kummallekin puolelle.
Tässä kirjaimistossa ei myöskään ole suomalaisia ääkkösiä, joten täytyy joskus suunnitella vähän isommat kirjaimet suomalaiselle tekstille. Kutoessa on muistettava, että ylä- ja alaviriön langat ovat parit — eli jos nostaa langan alhaalta, sen pari täytyy pudottaa ylhäältä alas.
Loppuvinkki
Jos olet kiinnostunut suomalaisista pirtanauhoista kansanomaisen pukeutumisen ja kansallispukujen takia, Tietokirstussa on mielenkiintoinen artikkeli aiheesta ”Pirtanauhat kansallispuvuissa”:
Tutustu myös artikkeliin Pirtanauhojen maailma 1: Johdanto ja raitapohjapoiminta
Teksti ja kuvat Mari Voipio