Pirtanauhojen maailma 1: Johdanto ja raitapohjapoiminta

Nykysuomalainen näkee pirtanauhan todennäköisimmin pohjoismaisen tai balttialaisen kansallis- tai kansanpuvun vyötäröllä, mutta pirtanauha on paljon laajempi ilmiö – eikä sen tarvitse olla edes pirralla kudottu, valmis nauha ei juorua valmistusmenetelmästään.

Kun pintaa vähän rapsuttaa käy ilmi, että suomenkielisessä kirjallisuudessa esitetty pirtanauhajaottelu on hyvin kapea eikä kata edes kaikki Suomessa perinteisesti kudottuja pirtanauhatyyppejä, saati lähimpien naapurimaiden tai englanninkielisen kirjallisuuden esittelemiä nauhankutomistapoja. Koska haen opetukseeni vaikutteita kaikkialta maailmasta, pyrin tässä sarjassa vähän avaamaan pirtanauhan monia mahdollisuuksia.

Mitä pirtanauha on?

Nauha on kapea tekstiili, joka voi olla kudottu tai palmikoitu ilman kuteita. Usein nauha on litteä, kun taas pyöreitä kapeita tekstiilejä kutsutaan nyöreiksi. Nauhoilla on pitkillä sivuilla ehjät reunat (hulpiot), ei leikkuureunoja. Nauhan ja kankaan välinen raja on liukuva, mutta perinteiset pirtanauhat ovat yleensä alle kymmenen senttiä leveitä, suomalaisessa perinteessä vielä kapeampia.

Nauha, jota kutsun tässä termillä pirtanauha voi olla joko pirralla kudottu pirtanauha tai lankaniisien avulla kudottu niisinauha. Lähes kaikkien pirtanauhojen pohjarakenne on palttina, eli poikittainen kudelanka menee vuorotellen pitkittäisten loimilankojen yli ja ali: yhden yli, yhden ali, yhden yli, yhden ali. Pirtanauhassa kude kiristetään hyvin tiukkaan, jolloin loimilangat asettuvat vieri viereen eikä kudetta näy lainkaan. Tämän vuoksi sanotaan, että pirtanauha on loimivaltainen, kankaankudontateknisesti rakenteen nimi on (loimi)ripsi.

Aloittelevan pirtanauhankutojan ongelma on usein se, ettei hän uskalla vetää nauhaa tarpeeksi kasaan, tein opiskelijoitani varten alla olevat näytepalat pikkuruisella kudontakehyksellä. Kummassakin on yhtä monta violettia loimilankaa, mutta neliömäinen (”tasalankainen”) peruspalttinanauha on paljon leveämpi ja harmaa kude näkyy loimilankojen välissä. Paljon kapeammassa ripsinauhassa kuteen väri näkyy vain reunoissa, missä se käy kääntymässä. Koska kude ei näy tällaisessa ”peruspirtanauhassa”, museoissamme onkin myös sellaisia ripsinauhoja, joiden kude ei ole samaa lankaa kuin reunimmaiset loimilangat. (Kuva yläpuolella.)

Pirtanauhan kutomiseen liittyviä termejä

Varsinkin vanhempien suomalaisten pirtanauhaohjeiden ymmärtäminen on paljon helpompaa, jos tuntee vähän perussanastoa. Tässä sen esittelyyn on käytetty suomalaisille tutuinta välinettä eli nauhapirtaa, mutta sanat ovat aivan samoja myös niisinauhoista puhuttaessa. Pirtanauha kudotaan yleensä niin, että valmis nauha on kutojaan päin, sitten on kudontaväline ja sen takana kutomaton loimi. Kutominen tapahtuu laittamalla poikittain kulkeva kudelanka pitkittäisten loimilankojen väliin. Kaikki pirta- ja niisinauhan kutomisen työvälineet perustuvat siihen, että puolet loimilangoista saadaan asettumaan alemmaksi ja puolet ylemmäksi, jolloin syntyy selvä ”aukko” eli viriö. Joskus perusviriötä saatetaan muokata poimimalla eli siirtämällä lankoja yläviriöstä alas tai alaviriöstä ylös ennen kuteen lisäämistä, mutta lähtötilanne on aina samankaltainen.

Pirtanauhassa on yleensä kaksi lankakerrosta, jotka vaihtavat paikkaa kudottaessa, eli lähes kaikki pirtanauha perustuu kahden viriön vuorotteluun. Suomalaista vyötärökiinnitteistä pirtanauhaa kudottaessa toinen viriöistä aukeaa yleensä itsestään pirran painosta. Samoin kudottaessa papelolla pirran sijasta ensimmäinen viriö tulee papelolta. Toinen viriö aukeaa pirralla kudottaessa pirtaa nostamalla, papelolla toisen kerroksen langat nostetaan pienillä lankalenkeillä eli niisillä. Erilaisia ruotsalaistyyppisiä nauhapuita sekä moderneja tappinauhapuita käytettäessä kumpikin viriö täytyy erikseen avata, mutta lopputulos on sama: saadaan lankojen väliin aukko, johon kude voidaan laittaa.

Erilaisilla poimituille nauhoille tarkoitetuissa kuvio(loimi)pirroissa saattavat poimittavat kuviolangat asettua viriön keskelle, josta ne on helppo poimia ylös tai pudottaa alas. Lyhytrakoiset kuvioloimipirrat näyttävät kuitenkin olleen Suomeen ja Ruotsiin rajattu ilmiö, ne ovat tulleet yleismaailmallisesti tunnetuiksi vasta aivan viime vuosikymmeninä. Suurin osa maailman pirtanauhatyyppisistä nauhoista kudottiin ja kudotaan edelleen perusmallisella loimella.

Pirtanauhan leveys määräytyy sekä langan paksuuden että loimilankojen määrän mukaan. Pirralla kudottaessa langan tulee mahtua pirran rei’istä ja raoista sujuvasti, mutta ohut lanka toimii isossakin pirrassa, ja suomalaiset pirrat ovat perinteisesti varsin isoja. Koska pirran leveyttä ei voi kasvattaa määrättömästi, noin 80–90 loimilankaa alkaa olla käytännön maksimi. Esimerkiksi Suomenlahden saarten kansallispukujen leveät vyöt sekä Kymenlaakson monimutkaiset poimitut pirtanauhat kuten myös virolaisten komeat vyönauhat onkin kudottu papelolla, jonka ympärille langat saa kiedottua vieri viereen (ks. alla olevat kuvat).

Vinkit:

Opiston kurssitarjonnasta löytyy aiheeseen liittyvää kurssitarjontaa syksyllä 2025
Kudo pirtanauhaa
Matka nauhojen ja nyörien maailmaan

Tulossa jatkoa artikkeliin
Pirtanauhatyyppejä
Pirtanauha Suomen murteissa ja muilla kielillä

Teksti ja kuvat Mari Voipio