“Sunnuntain jälkeen tulee toinen sunnuntai.”

Inga Pihlhjerta tuli työväenopistoon tuntiopettajaksi keväällä 1987. Helmikuun alusta hän jäi eläkkeelle. Väliin mahtui yli 30 vuotta opiston käsityönopettajana.

Tuntiopettajan työssä oli mukava olla nimenomaan opettaja. Pääasiassa työ oli opettamista ja hyvin vähän muuta. Opetin mm. vaatteiden valmistusta, saumurilla ompelua, tilkkutöitä ja jo varhaisessa vaiheessa kuvaan astuivat kansallispuvut. Opetusta on ollut eri puolilla kaupunkia, myös pisteissä, jotka eivät enää ole käytössämme; Fredrikintorin laidassa, Tehtaankadun ala-asteella, Humalistonkadulla, Paraistentiellä, Koskelantiellä, Mäkelänkadulla… Kurjaa oli epävarmuus kurssien alkamisesta, kurssimateriaalin siirteleminen paikasta toiseen ja se, että työ painottui paljon iltoihin ja viikonloppuihin. ”Lomilla” mentiin kortistoon, mikä ei myöskään ollut ihan kivaa.

Vakituinen opettaja

Syksyllä 1990 sain viran, joka myöhemmin muuttui toimeksi. Sijoituspaikkani oli silloinen Pohjoinen alueopisto. Työpisteeni oli Rajametsäntien opetushuoneisto, jossa opistolla oli pieni toimisto ja yhdistetty opetuskeittiö ja käsityöluokka. Siellä me torstaisin joimme pullakahvit – aluerehtori Kaarina Vattula, kanslisti Kaija Hanhijärvi, aluesiivooja Anna Iivarinen ja minä. Torstain pullakahvit olivat samalla aluekokous, jossa sovittiin ja puitiin ajankohtaiset asiat. Omaa opetusta oli aika paljon ja muu työ koostui enimmäkseen opinto-ohjelman tekemisestä ja Rajametsäntien luokasta ja omista tuntiopettajista huolehtimisesta. Kevätnäyttely tehtiin joka kevät ja monenlaisia mukavia tapahtumia järjestettiin. Opetusta oli alkuun alueen kouluilla ja sitten saimme Oulunkylätalon, joka mahdollisti käsityönopetuksen lisäämisen ja monipuolistumisen.

Muita opiston päätoimisia käsityönopettajia eli johtava opettaja Ritva Aaltoa, itäisen alueopiston Kerttu Siivolaa, läntisen Raija Tornia, kudonnan opettaja Päivi Aspista (Tiitinen)ja Jouni Löppöstä (Lassila) tapasin muutaman kerran vuodessa käsityökokouksissa, jotka muodostivat pohjan 2000-luvun tiimityölle. 90-luvun alussa hoidin puoli vuotta johtavan opettajan tehtäviä, kun Ritva sijaisti aluerehtoriamme.

Alkuvuosista nousee mieleen yhteistyö Viroon. Kävimme sekä Tallinnassa että Vörussa erilaisten yhteistyökuvioiden merkeissä. Päätoimisia käsityönopettajia palkattiin pian lisää. Olimme mukana tulospalkkiokokeiluissa ja pärjäsimme hyvin. Palkinnoksi saimme yhteisiä matkoja Tallinnaan, Tukholmaan ja Budapestiin. Otimme osaa myös Opetusministeriön laatupalkintokilpailuun ja pääsimme palkinnoille kahden muun opiston kanssa. Palkintorahoilla perustimme Opistosta käsin -blogin, ostimme mm. kameroita ja teimme opintomatkan Kiotoon. Tuntiopettajille ja muille osallisille järjestimme kivoja tilaisuuksia.

Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen luottamusmiehen tehtävää hoidin yhdeksän vuotta. Sinä aikana siirryimme kokonaistyöaikaan, ensin omalla sopimuksella ja sitten tuli valtakunnallinen suunnittelijaopettajan sopimus.

Johtavaksi opettajaksi

Kun johtava käsityönopettaja Ritva Aalto jäi eläkkeelle, minut valittiin tehtävään syksystä 2010 alkaen. Työhuoneeni siirtyi juuri remontoituun opistotaloon. Suunnittelin myös edelleen Pohjoisen alueen opetusta ja paketissa oli liikaa palikoita, joten luovuin luottamusmiestehtävästä. Tiimin muodostivat kanssani Päivi Tiitinen, Jouni Lassila, Leena Karhu, Outi Honkimaa, Kirsti Soukka, Tupu Mentu ja Raija Torni, joka lähti vapaille jo ennen minua.

Kuuden rehtorin alaisena

Ennätin toimia kuuden rehtorin alaisena. Varsinaisia esimiehiäkin oli useampi.  Apulaisrehtori Kaj Lyytinen oli esimieheni kahteen otteeseen ja loppuaikana esimieheni oli koulutuspäällikkö Jonna Martikainen, jota pääsin myös sijaistamaan muutamaksi kuukaudeksi.
Viimeisinä vuosinani opistossa oli paljon hankkeita ja hankkeiden myötä lyhytaikaista työvoimaa ja niitä kokouksia ja työryhmiä riitti! Meitä vakituisiakin oli jo niin paljon, että kaikkien päätoimisten opettajien kokoontumiseen tarvittiin Viipurinsali.

Opistossa oli pitkään haudottu hallinnon järjestämistä toisin ja siten sen tapahtui. Keskiöön nousivat ainealat ja yksiköt, jotka muodostuvat ainealoista. Kaupungin organisaatiomuutos muutama vuosi sitten ravisti lopullisesti rikki opiston vanhan alueopistorakenteen ja samalla jo vähän toimivan oman uuden hallintomme. Samaan aikaan meille rakennettiin kauan kaivattu Maunula-talo. Koin muutoksen ajan raskaana. Oma vaikutusmahdollisuus katosi hetkeksi ja oli aikoja, jolloin mietin, että enkö enää ymmärrä yhtään mitään, kun ohjeet ja päätökset tuntuvat niin kummallisilta. Mutta kaikki järjestyy.

Eläkkeellä

Olen ollut virallisesti eläkkeellä reilun kuukauden. Ratkaisu tuntuu hyvältä. Mukavinta on se, kun sunnuntain jälkeen tulee toinen sunnuntai. Teen vähän töitä taas tuntiopettajana opistossa. Toimin Kansallispukuraadissa puheenjohtajana ja olen mukana kokoamassa uutta Viipurin pitäjän kansallispukua. Keväällä otan muutaman päivän vastaan ammatillisia näyttöjä kansallispukualalta. Suur-Helsingin Kalevalaisten Naisten puheenjohtajana osallistun monenlaiseen toimintaan. Museokortti vinkuu ja yritän nukkua ja ulkoilla entistä enemmän. Matkojakin on suunnitteilla. Kotiin on kertynyt monenlaista tehtävää, johon elämän ruuhkavuosina ei riittänyt aikaa eikä energiaa. Ompelukoneeni katsoo minuun jo kysyvästi ja ihmettelee missä viivyn. Huhtikuussa kuulenkin jo taas golfkenttien kutsun.

Käsilaukku tuntuu tyhjältä, kun sieltä puuttuu toinen puhelin ja avainnippu. On outoa liikkua tutuissa tiloissa ilman avaimia. Vähän haikeuttakin liittyy luopumiseen. En enää tapaa mukavia opiskelijoitani. Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että olen saanut tehdä pitkän uran työssä, jonka itse valitsin. Olen saanut kasvaa tehtävien mukana ja muokata työtä itseni näköiseksi. Tiimin johtajana halusin olla mahdollistaja ja luoda käsityönopetukselle hyvät toimintaedellytykset. Kun aloitin johtavana opettajana, kirjoitin tässä blogissa, että ”Menestys on sitä, että saa haluamansa. Onni on sitä, että haluaa saamansa”. Ei työltä voi paljon enempää toivoa.

Käsityönopettajat yllättivät minut iloisesti opiston pikkujoulussa kruunaamalla minut tittelillä Queen of Kässä. Hieno arvonimi, jota kannan ylpeänä. Kivoja työkavereita tahdon vielä kiittää yhteisistä työvuosista ja muistamisista lähtöni kynnyksellä. Lähtemisen teki helpoksi se, että sinne jäi hyvät ihmiset töitä jatkamaan. Minun ei tarvitse olla huolissani mistään.