Tarinoita kangaspuilta

Sidoksia-opintokokonaisuutta opiskelevien opiskelijoiden projektityöt ovat esillä Opistotalon 2. kerroksen aulagalleriassa 29.4.2022 saakka.

Projektityön suunnittelu ja valmistaminen on ollut pitkä prosessi: Lähes puolitoista vuotta sitten opiskelijat saivat tehtäväkseen perehtyä itse valitsemaansa aikakauteen – historiallisiin tapahtumiin, taiteeseen, arkkitehtuuriin, käsityöhön, muotokieleen jne. Tämän kirjallisen selvitystyön pohjalta tehtiin visuaalisia pinta- ja muoto- ja tuotesuunnitelmia. Teknisessä suunnittelussa etsittiin keinoja toteuttaa visuaalinen hahmotelma kudonnan keinoin. Jokainen rakensi vuorollaan oman loimen ja kutoi työhön tarvittavan kankaan sekä viimeisteli sen suunnitelmansa mukaisesti.

Esillä on kahdentoista opiskelijat työt/teokset. Niiden valmistaminen on vaatinut paljon paneutumista ja perehtymistä, paljon aikaa ja paljon taitoa. Teosluettelossa opiskelijat kertovat lähtökohdistaan ja työskentelystään. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn Opistotaloon, os. Helsinginkatu 26, arkisin klo 9-21, la-su klo 10-16!

Korona sekoitti alkuperäistä aikataulua ja kolmeksi vuodeksi suunnitellut Sidoksia-opinnot venyivät puolella vuodella. Viimeinen lyhytkurssi on meneillään ja toukokuussa pääsemme jakamaan todistuksia. Kiinnostaako sinua kankaankudonta ja kudottujen kankaiden viimeistely erilaisiksi tuotteiksi? Uusi Sidoksia-opintokokonaisuus alkaa ensi syksynä. Tiedotustilaisuus opinnoista ja niihin hakeutumisesta järjestetään Silkkikutomossa, os. Laivalahdenkatu 2b A,  to 12.5. klo 18-19.30. Tervetuloa kuulolle! Tietoa tilausuudesta löydät ilmonet.fi-palvelusta koodilla H223061.