Tunnehahmo-kurssilla tunteet saavat konkreettisen muodon

Värikäs joukko erilaisia nukkehahmoja, jotka esittävät eri tunteita.
Kuva: Reespu Raittila

Minkä värinen on Onni? Onko Turhautuminen raskas vai kevyt? Millainen eläin Viha olisi? Minkä tuntuisesta materiaalista Kiitollisuuden voisi tehdä?

Tunnehahmot ovat käsin tehtyjä olentoja, jotka kuvaavat tekijänsä tunnetta tai tunteita. Hahmon tekeminen antaa tunteelle konkreettisen muodon ja auttaa käsittämään tunteeseen liittyviä merkityksiä, muistoja ja tarpeita.

Mistä kaikki alkoi

Työtavan juuret ovat muutamien vuosien takaa, kun tein ensimmäisen tunnehahmoni purkaessani henkilökohtaiseen kriisiin liittyvää tunnemellakkaa. Räsymaton tuhoamisesta syntyi hahmo nimeltä Suuttumus, joka on sittemmin saanut lukuisia eri tunteiden mukaan nimettyjä sisaruksia.

Kuvassa erilaisia tunteita. Kuva 2: Reespun tunnehahmoja: Suuttumus, Avuttimuus, Jännitys, Elämänilo, Kaipuu, Hämmennyt ja Paniikki
Kuva 2: Reespun tunnehahmoja: Suuttumus, Avuttimuus, Jännitys, Elämänilo, Kaipuu, Hämmennyt ja Paniikki

Käsityönopettajan opinnoissani olen parin vuoden ajan kehittänyt työtapaa ohjattavaan ryhmämuotoon. Erimerkiksi nuorten työpajalla ja seniorien tilkkupiirissä on syntynyt lukuisia merkityksellisiä hahmoja (Artikkelikuva: Tilkkupiirin tunnehahmoja syksyllä 2018).

Millä tekniikalla ja mistä materiaalista

Tunnehahmon voi tehdä monella erilaisella tekniikalla ja materiaaleista, joten työtapa sopii käsityötaidollisesti jokaiselle aloittelijasta ammattilaiseen.

Käsiteltäväksi tunteeksi voi valita minkä tahansa itselle jollain tavoin oleellisen tunteen. Voisiko se olla tunne, jota on vaikea käsittää ja sietää? Vaiko sittenkin mukava tunne, jota haluaisi elämäänsä enemmän?

Kiinnostuitko?

Tunnehahmo-lyhytkurssi järjestetään Itämerentalolla (Ruoholahdessa) maaliskuussa. Hahmon tekemisen lisäksi jaamme ryhmässä ajatuksia tunteista ja niiden takana vaikuttavista seikoista luottamuksellisessa ilmapiirissä. Voit ilmoittautua kurssiin netissä www.ilmonet.fi https://ilmonet.fi/#fi/code=H192899
tai soittamalla puh. 09 31088610.

Tervetuloa tunnehahmojen pariin!

Reespu Raittila
Lähes valmis käsityön opettaja ja Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja ®, joka tekee graduaan Tunnehahmot-työtavasta