Vaateompelutaitoja syventäen, itselle istuvat kaavat

Hyvät kaavat ovat istuvan vaatteen lähtökohta. Mallista kaavaksi ja valmiiksi vaatteeksi on useita erilaisia lähtökohtia. Helsingin työväenopistossa on mahdollisuus syventää vaateompelun taitoja aina kaavoista alkaen. Lukukausittain kurssitarjonta vaihtelee. Kaavakurssit löytyvät opinto-ohjelmasta omana ryhmänä kaavoitus -otsikolla.

Erilaisia lähestymistapoja kaavaan

Omalle vartalolle peruskaavat. Kun puhutaan peruskaavasta, on hyvä ymmärtää sen määritys. Peruskaava on yksinkertainen ja kiinteä perusmalli esim. hameesta, housuista, puvusta, jakuista/takeista. Ne sisältävät kiinteiden mittojen lisäksi peruskaavan väljyydet.

Peruskaavan voi
– piirtää joko käsin erilaisten piirtämisjärjestelmien pohjalta tai tietokoneella
– muotoilemalla joko suoraan vartalolle tai omilla mitoilla valmistetun sovitusnuken päälle
– käyttää piirtämisjärjestelmän standardimittoihin pohjautuvia peruskaavoja (varastosuuruuskaavat), jotka muuttaa omia mittoja vastaaviksi

Näillä peruskaavan eri lähestymistavoilla työväenopistosta tarjoaa kaavoituksen kursseja.

Omasta suunnittelukuvasta kaava

Vaatteen ompelijalla on aina mielikuva, minkälaisen tuotteen haluaa valmistaa. Tämä on hyvä piirtää paperille kuvaten mallia edestä ja takaa.

Kun peruskaavaa lähdetään jatkotyöstämään, muuttamaan mallille, puhutaan kuosittelusta. Kuosittelu sisältää kaikki ne toimenpiteet, mitä peruskaavalle tehdään, ennen kuin siitä saadaan valmis kaava esim. laskos- tai poimutusvaran lisääminen, muotolaskoksen siirtäminen tai poistaminen. Kuositeltu kaava sisältää kiinteät mitat, peruskaavan väljyydet ja mallin väljyydet. Opiston kurssivalikoimassa on kursseja, joissa opitaan pelkästään kuosittelua esim. Kuositellaan erilaisia hameen kaavoja. Usein kuitenkin kuosittelu sisältyy peruskaavakursseihin. Joillakin vaateuksen kursseilla opetellaan myös kuosittelun taitoja.

Osassa esim. hameen malleja lähtökohtana voidaan käyttää mittoja, jotka suoraan piirretään mallille. Tallaisiä malleja ovat mm. neljän kappaleen hame, kuuden kaistan hame, puoli- ja kokokello, myötä- ja vastalaskoshame.

Mallin voi muotoilla suoraan vartalolle toisen henkilön avustamana tai omilla mitoilla valmistetun sovitusnuken päälle.  Näin työskenneltäessä korostuu mallissa käytetty materiaali, jonka luonteen pystyy muotoilemalla parhaiten huomioimaan. Vedokselliset mallit ja vinot langansuunnat on helpoin ottaa huomioon muotoilussa. Muotoilussa opit myös sovittamisen taitoja.

Valmiit kaavat

Ompelijalle, varsinkin aloittelevalle ompelijalle on helpoin ja nopein tapa käyttää valmiskaavoja, jotka ovat jo kuositeltuja kaavoja. Näin työskenneltäessä tarkistetaan ja tarvittaessa korjataan kaavat omia mittoja vastaaviksi. Mahdollisuus on myös hieman muuttaa mallin yksityiskohtia. Opiston vaatetuskursseilla työskennellään tällä tavoin, jos kurssiteksteissä ei toisin kuvata kaavatyöskentelyä.

Hyväksi kotiompelijaksi-koulutuskokonaisuus ja kaavat

Hyväksi kotiompelijaksi -koulutuskokonaisuudessa kaavoja lähestytään eri tavoin. Näin löydetään itselle ja tilanteeseen sekä malliin ja materiaalille sopiva kaavatyöskentelytapa. Omilla valinnaiskursseilla voi vielä syventää kaavaopin tietoja, taitoja ja osaamista. Tänä keväänä opiskelijat ovat lähteneet toteuttamaan omaa hametta piirtämällä hameen kaavat omilla mitoilla. Seuraavassa vaiheessa he lähtevät kuosittelemaan oman suunnittelukuvan pohjalta siihen kaavat.

 

Kiinnostuitko kaavakursseista?

Kevään 2020 opinto-ohjelmassa on tarjolla vielä muutamia kaavakursseja. Kiinnnostuitko? Voit ilmoittautua kursseille linkistä. Jos kurssi on täynnä, ilmoittaudu jonoon, koska peruuntumisia aina tapahtuu. Tervetuloa oppimaan vaatteen kaavoitusta!

H201323 Hameen peruskaavan piirtäminen ja kuosittelua, Itämerentalo, Ruoholahti
H201322 Piirretään erilaisia hameen kaavoja, Itämerentalo, Ruoholahti
H201336 Sovitusnukke omilla mitoilla, Itämerentalo, Ruoholahti