Tuhat neulepuseroa

Tanskalainen neulesuunnittelija Lærke Bagger tunnetaan ainutlaatuisista ja leikkisistä neuleistaan. Hän haastoi harrastajat neulomaan omia versioita suunnittelemastaan Inner Child (Sisäinen lapsi) -neulepuserosta. Haaste otettiin innolla vastaan ja 1200 persoonallista neuletta on nyt ripustettu lähellä Kööpenhaminaa olevan nykytaiteen museo ARKENin kattoon.

Inner Child -puseron malli on yksinkertainen. Sen juju on erilaisten, myös neulonnassa epätyypillisten materiaalien yhdistämisessä ja luovuudessa. Voit käyttää puseroon kaikki muista neuleprojekteista jääneet langanloput ja neuloa intuitiivisesti ilman sääntöjä. Mitä enemmän erilaisia pintoja, sen parempi.
Näyttelyn puseroista tulee hyvä mieli. Vaikuttaa siltä, että neulominen on ollut kivaa ja innostavaa. Puseroissa on lappu, jossa kerrotaan tekijän nimi ja ikä, mutta puserot ovat harmillisesti niin korkealla, ettei lappuja pääse lukemaan. Osa puseroista on neulottu yhdessä esim. kouluissa.

Lærke Bagger on erikoistunut käsinneulomiseen opiskellessaan Tanskan kuninkaallisessa taideakatemiassa (Royal Danish Academy of Fine Arts). Neulominen on ollut hänelle tuttua lapsuudesta saakka. Hänen mielestään neulomista ei pidä ottaa liian vakavasti, sen pitää olla hauskaa. Miksi päätellä langanpäitä, kun voi vain tehdä solmun? Bagger on julkaissut kaksi neulekirjaa, joista ensimmäinen on käännetty myös suomeksi (Lærke Bagger: Neulo. WSOY 2022).
Neulominen on esillä ARKENin toisessakin näyttelyssä: Kenneth Rasmussenin installaatio on neulottu pääasiassa muovipusseista.

(POP-UP) LÆRKE BAGGER X ARKEN 4.1.2026 saakka.
KENNETH RASMUSSEN – GODDAMMIT 26.4.2026 saakka.