Kansallispuku kurssikerran kuulumisia

Kansallispuvun valmistaminen kurssikerralta
Tilavassa luokassa on hyvä levitellä kankaita. Kuva: O. Honkimaa

Usein kysytään mitä kansallispukuja kurssilla valmistetaan. Tässä artikkelissa sukelletaan Itämerentalon Kansallispuvun valmistaminen -kurssin kurssikertaan ma 18.3. (Kuvamateriaalia on täydennetty 8.4. kurssikerralta.)

Kansallispukukurssilla oli taas antoisa kerta! Monta puku eri työvaiheissa. Valmistumassa uusia osia pukuihin ja tehtiin pukukorjauksia. Kurssikerralla pääsimme myös juhlistamaan hameen valmistumista herkutellen pullakahvein yhdessä kurssikavereiden kanssa.

Työn alla uusia kansallispukuja

Suur-Iin kansallispuku on lähes valmis. Puvusta on valmiina pitkä ja lyhythihainen paita, liivi, hame, alushame, esiliina ja tykkimyssy. Ainoastaan röijy puuttuu vielä, ja sen sovitusvaate on parhaillaan sovitettavana. Puvussa on painokuosillinen hamekangas.

Jaalan naisen kansallispuvun esiliinan solmiamisnauhat ovat punavalkoista pirtanauhaa. Pirtanauhan kutominen on rentouttava välityö paidan reikäommelraitojen tekemiselle. Puvusta on jo valmiina hame, tasku, tykkimyssy ja melkein paita. Näiden osien yhdistyessä muodostuu todella upea pukukokonaisuus.

Jalasjärven naisen kansallispuvun paidan kauluksessa on reikäommelraitaa. Ennen varsinaista ompelutyötä on tärkeää ensin määrittää oikea määrä poistettavia lankoja ja harjoitella kuvion ompelua. Harjoittelu auttaa varmistamaan tarkkuuden ja ammattimaisen lopputuloksen – sanonta “harjoitus tekee mestarin” pätee tässäkin. Kun harjoitus on suoritettu onnistuneesti, siirrytään varsinaiseen työhön ja ommellaan kaulus valmiiksi. Puvun valmistuksessa on erilaisia polkuja, kuinka puvun valmistaa. Tästä puvusta kurssilla ensimmäisenä valmistui tasku, jossa on kaunis villalankakirjontakuvio. Kotona pukuun on tehty hame ja liivi. Nyt viimeistellään paita ja seuraavana työn alle otetaan esiliina. Jokainen osa pukua edistyy omalla tahdillaan, ja lopulta ne yhdistyvät muodostaen upean kokonaisuuden.


Ylä-Savon tarkistettu kansallispuku etenee nyt liivin tekovaiheeseen. Ensimmäisenä valmistetaan sovitusliivi, joka toimii mallina varsinaisen liivin valmistukselle. Puvusta on jo valmiina paita ja hame, joten liivin valmistuksen myötä pukukokonaisuuden muoto ja tyyli hahmottuu.

Espoon naisen kansallispuku on juuri valmistumassa juhlavuoteensa. Puvun toinen versio valmistui vuonna 1924, joten tämä pukukokonaisuus juhlistaa 100-vuotista taivaltaan sen julkistamisesta. Enää puuttuvat viimeiset liivin hakasten kiinnitykset ja körttien viimeistely, ja sen jälkeen pukukokonaisuus on valmis. Vaikka röijyä ei vielä ole valmistettu, se tekeminen on suunnitelmissa.

Töysän naisen puvusta on valmistumassa paita, jonka kauluksessa on nirkkoreunus, jota parhaillaan valmistellaan. Lisäksi paidan rannekkeissa on myös nirkkoja. Puvun erikoisuutena ovat nyplätyt pitsit paidan olkapäillä, jotka tuovat sille omaperäisen ja kauniin ilmeen.

Vaikka Töysän pukua ei virallisesti luokitellakaan kansallispuvuksi, sillä ei ole asiantuntijoiden tekemää tutkimusta eikä esikuvamateriaalia, se silti ansaitsee arvonsa ja kunnioituksensa. Pukua voidaan käyttää kansallispukumaisesti juhlapukuna, ja se kertoo tärkeää tarinaa töysäläisten historiasta. Lähde linkkejä Töysän puvun taustaa, Töysän puku .

Kurssilla on myös työn alla Pornaisten ja Laatokan-Karjalan kansallispuvut.

Kansallispukujen korjauksia ja täydennyksiä

Kurssilla voi tehdä kansallispukujen korjauksia ja päivittää pukua tämän hetkeen tietoon perustuvilla osilla. Myös aikaisemmin aloitettujen ja kesken jääneiden pukujen valmistaminen on mahdollista kurssilla. Kurssilla noudatetaan kansallispukujen perinteisen valmistuksen ohjeita, mikä tarkoittaa koneommelten välttämistä ja pyrkimystä käsinompeluun.

Viimeisen parin vuoden aikana on keskitytty kolmen Pyhäjärven kansallispuvun korjauksiin ja päivityksiin. Tällä hetkellä työn alla on kaksi pukua, joihin on tehty erilaisia muutoksia ja täydennyksiä. Näihin korjauksiin ja päivityksiin kuuluvat muun muassa liivihameen korjaukset, esiliinan uudistaminen ja hunnun lisääminen päähineeksi.

Nyt yhteen puvuista ollaan tekemässä uutta paitaa, kun taas toinen puku varustetaan päällysvaatteeksi sopivalla kostullilla.

Sakkola-Raudun kansallispuvun liiviosa muokattiin sopivaksi päälle ja helmaosa sai lisää leveyttä, jotta helmat nyt hulmuavat kauniisti mm. tanhutessa. Liivihame valmistui juuri sopivasti opetuskertaan. Puvun korjauksen jatkoa pohdittiin, ja suunnitelmaksi muotoutui vanhan paidan suurentaminen ja paidan pituuden lisääminen alisilla. Uusi paita harkitaan toteutettavaksi myöhemmin uutena projektina. Näiden korjausten ja suunnitelmien myötä Sakkola-Raudun puku saa jatkoa elinkaarelleen.

Alavuuden ns. kuoropukua on päivittymässä uudelle käyttäjälle sopivaksi. Puku on saanut uuden paidan ja taskuosaa on korjailtu. Alun perin yhtenäisenä liivihameena toimineet osat on nyt muutettu erillisiksi liiviksi ja hameeksi. Tällä hetkellä puvun samettinen liiviosa on saamassa mustan villakankaisen liivin.

Alavuuden puku on ollut erittäin suosittu kuorojen esiintymisasuna jo sen julkistamisen jälkeen 20-30 -lukujen vaihteessa, minkä vuoksi sitä kutsutaankin kuoropuvuksi. Vaikka puku ei ole virallisesti kansallispuku, koska sen museaaliset esikuvat ovat puutteelliset, se on silti arvokas ja ansaitsee paikkansa juhlapukuna.

Syksyn 2024 kurssitarjonnasta poiminta ennakkotietona

H244222 Kansallispukujen valmistaminen
Ihastuttavatko suomalaiset kansallispuvut? Tule kurssille valmistamaan naisten, miesten tai lasten kansallispuku tai puvun osia perinteisin menetelmin.
Opetuspaikka: Ruoholahti, Itämerentalo
Kurssimaksu: 84 €/ 48 t
Opettaja: Outi Honkimaa
Linkki: https://ilmonet.fi/#!code=H244222 (Julkinen alkaa 3.6. ja ilmoittautuminen alkaa 13.8. klo 10)

H244259 Kansallispukuja, feresejä, sarafaaneja ja niiden osia
Suomalaiset kansallis- ja kansanpuvut, niiden osien rikkaus, muoto ja värikkyys tempaavat mukaansa ompelijan. Itse tehden jokainen pisto jättää jäljen pukuun.
Opetuspaikka: Pohjois-Haaga, Kanneltalo
Kurssimaksu: 84 €/ 48 t
Opettaja: Outi Honkimaa
Linkki: https://ilmonet.fi/#!code=H244259 (Julkinen alkaa 3.6. ja ilmoittautuminen alkaa 13.8. klo 10)

Keväällä 2022 opiston kansallispukuryhmät esiintyivät Seurasaaressa Kansallispukujen kauneutta tapahtumassa Kansallispukujen lumoa – Minun kultani kaunis on… Tästä artikkelista voi nähdä mitä myös kansallispukukursseilla on valmistettu.

Jos kiinnostuit opiston tarjoamista kansallispukukursseista voit kysyä lisätietoja outi.honkimaa@hel.fi