Kansallispukua korjaten – uusi elämä puvulle osa 2

Kansallispukua korjaamassa.
Kansallispuvut koukuttavat. Niiden ompelua voi myös harrastaa talkoilemalla.

Kansallispukuperinteen valmistustaito on koettu niin tärkeäksi, että se on liitetty Aineeton kulttuuriperintö – Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Kansallispuku pitää sisällään monia erilaisia käsityötekniikoita, jotka vaihtelevat alueellisesti, oli puku sitten idästä tai lännestä. Kansallispukujen kautta voi syventyä pukujen historiaan, opetella niiden valmistamista ja korjaamista tai vain nauttia niiden kauneudesta ja yhteisöllisyydestä.

Kansallispuku ei ole vain asu, vaan myös harrastus!

Kansallispukujen valmistamiseen voi jäädä positiivisessa mielessä koukkuun. Ei riitä vain yhden puvun valmistaminen, vaan halutaan usein tehdä toinen puku tai yksittäisiä puvun osia. Aina pukua ei tarvitse korjata tai valmistaa itselle, vaan voi myös osallistua muiden hyväksi. Esimerkiksi Suomalaisen Kansantanssin Ystävillä toimii ryhmä, joka korjaa ja täydentää pukuvuokraamon pukuja. Ryhmä tapaa kuukausittain. Tervetuloa mukaan ryhmään! (Jos tästä kiinnostuit, ota yhteyttä artikkelin kirjoittajaan.)

Korjausta odottavat kansallispuvut rekkitangolla
Pukuvuokraamossa talkoillaan kerran kuukaudessa. Vuokraustoiminnalla tuetaan suomalaista kansantanssiperinnettä.

Kansallispukujen ympärille on syntynyt aktiivisia yhteisöjä, jotka järjestävät monenlaisia kokoontumisia, kuten kansallispuvun tuuletuksia, joissa puvut pääsevät käyttöön rennossa ja iloisessa hengessä. Näihin tapahtumiin voivat osallistua kaikki kiinnostuneet. Varsinainen Kansallispuvun tuuletuspäivä on 5.8., joka on kansallispuvun syntymäpäivä.

Kansallispuvun tuuletusta   Glims-museon pihalla.
Kansallispuvun tuuletus-tapahtuma Talomuseo Glimsin pihalla Espoon päivänä.

Kansallispukuharrastajat jakavat myös tietoa, vinkkejä ja inspiraatiota sosiaalisessa mediassa, mikä luo entistä enemmän yhteisöllisyyttä. Suomen kansallispukuyhdistys Raita ry kokoaa kansallispuvuista kiinnostuneet yhteen ja edistää suomalaista kansallispukukulttuuria sekä positiivista kansallispukumielikuvaa. Yhdistys luo myös mahdollisuuksia kansallispukuharrastuksen jatkumiselle ja jakaa tietoa puvuista esimerkiksi Tietokirstu-sivuilla.

Kalevalaisten Naisten Liitto on puolestaan haastanut ihmiset kansallispukuhiihtoon, jossa tuodaan esiin luontoarvoja, kansallismaisemaa, talven ainutlaatuisuutta ja perinteiden merkitystä hauskalla ja innostavalla tavalla. Kuvasatoa löytyy Instagramista #kansallispukuhiihto

Kansallispukuun pukeutuneita naisia hiihtoon lähtemässä
Kansallispukuhiihto on haaste Kalevalalaisten Naisten Liitolta. Tapahtuma järjestetään ympäri Suomen.

Jyväskylässä, Suomen käsityön museossa, joka pitää sisällään myös Suomen kansallispukukeskuksen, on näyttelytoimintaa. He pitävät myös yllä nettisivuja, joista saa paljon tietoa eri alueiden kansallispuvuista sekä pukujen käytöstä.

Kansallispuku elää ajassa – vaalitaan pukuperinnettä ja tehdään kansallispuvut näkyviksi. Näin kansallispuvuista ei tule vain menneisyyden muisto.

PS: Tähän ei voi olla vinkkaamatta tapahtumaa Oodi Karjalalle, jossa varmaan tulee näkemään kansallispukujen loistoa.

Artikkelin ensimmäinen osa Kansallispukua korjaten – uusi elämä puvulle osa 1