Korona-kalenteri 19.5.2020 – Betonilaatta

Etuoven sisääntulon laatoitus alkoi vaatia päivitystä. Ainakin minun mielestä. Eli pääasia oli päästä kokeilemaan jotain uutta.

Olin jossain betonilaatta esitteessä nähnyt kuvan laatasta, joka on kiilamainen. Tällaisella laatalla voi tehdä polkuun kaarteita tai jopa ympyrän, niin halutessa.

Muotin pohjan tein 30 mm paksusta laminaattilevystä. Reunukset 20 mm paksusta laudasta. Reunan korkeus on 5 cm. Vaikka ruuvasin reunukset 5 cm:n välein, niin muutaman valun jälkeen reuna alkoi hieman vääntyä kosteudesta. Muotti on kooltaan 115 cm pitkä, toisesta päästä 20 cm ja toisesta 30 cm leveä.

Muotin pohjalla kakkupaperit.

Muotin osien saumat tiivistin ja samalla hieman pyöristin silikoonilla. Ennen valua öljysin muotin pinnat moottorisahan teräketjuöljyllä. Näin valu irtoaa muotista helposti. Kokeilulisänä yhteen valuukertaan laitoin muotinpohjalle kakkupaperia. Tämä onnistuikin kohtuullisen hyvin. Tähän valuukertaan tein valubetonin sangossa ja kaadoin sen varovasti muottiin. Muihin valuukertoihin kaadoin muottiin ensin säkillisen valmisbetonia, jonka raekoko on 3. mm. Veden lisäsin kastelukannulla ja sekoitin ainekset kukkalapiolla. En lisännyt valuun rautoja. Jotta massasta tulisi tiivis ja tasainen “tärytin”muottia koputtamalla sitä kiveystä vasten.

Kakkupaperin jättämä kuvio

Ennen purkua valu sai kuivua vuorokauden. Purkuvaiheessa valu oli vielä kosteaa ja haurasta. Laattojen asennusta on myös syytä malttaa viivyttää, jotta laatat ehtivät kuivua ja kovettua kunnolla. Itse en malttanut ja katkaisin muutaman laatan. Yhdellä muotilla siis tuotantovauhti on yksi laatta vuorokaudessa.

Lopulta sain laattoja tarpeeksi loivan s-muotoisen polun latomiseen. Nyt etuoven feng shui on paranneltu. Huonot energiat eivät nyt pääse sisään kun ei ole suoraa reittiä.

Kuvat ja teksti Jouni Lassila