Oma digitaalisesti tulostettu painokangas

Haluaisitko itse maalaamasi ja suunnittelemasi kuosin digitaalisena tulosteena suoraan metrikankaalle? Se on mahdollista nykyisillä menetelmillä.

Digitaalisen kuvan tulostaminen erilaisille pinnoille kankaista kaakeleihin on ollut teollisuuden arkipäivää jo pitkään. Tekniikka ja laitteet ovat kehittyneet viime vuosina suurin harppauksin.

Tekstiiliteollisuuden yksi haaste on suuri veden kulutus, erityisesti tekstiilien värjäys- ja viimeistysvaiheissa. Tekstiilimateriaalien digitaaliset tulostustekniikat ovat joko täysin vedettömiä tai hyvin pieniä vesimääriä kuluttavia menetelmiä. Lisäksi säästetään energiaa, ympäristöä, väriaineita ja kemikaaleja.

Tekniikan kehittymisen ja netin myötä on avautunut useita yrityksiä, jotka mahdollistavat tekstiilille tulostamisen myös yksittäiselle kuluttajalle. Kuka tahansa voi teettää tulosteen erilaisille kankaille (esim. puuvillaneulokselle tai -sametille, luonnonsilkille tai tukevalle lakanakankaalle) digitaaliseen muotoon tallennetuista piirroksistaan, maalauksistaan tai ottamistaan valokuvista.

Testikurssi taiteen perusopetuksessa

Käsityön taiteen perusopetuksen syventävien opintojen ryhmä TPO2/2019 teki viime keväänä vaatetukseen soveltuvat omat kuosit Elina Savolaisen kurssilla ja tulostuttivat ne kesän aikana valitsemissaan digipainossa. Nyt syksyn kuluessa opiskelijat ovat suunnitelleet ja ommelleet omista kuoseistaan vaatteet. Ryhmäkuvassa näet tyytyväiset opiskelijat; yksityiskohtakuvissa Saara Hirvosen ja Riikka Viinikaisen kuosit.

Kiinnostuitko?

Kurssi H201941 Suunnittele oma digitaalisesti tulostettava painokuosi on ensi kevään ohjelmassamme Itämerentalossa ja siellä on vielä muutama vapaa paikka. Kurssiin ei kuulu suunnitellun kuosin tulostaminen kankaalle; sen jokainen hoitaa valitsemassaan paikassa omalla ajalla.

Perinteisempiä painokursseja (mm. H201804 Valotuskaavioviikonloppu, H201681 Sujuvasti seulalla, H201858 Painostudio) on myös ohjelmassa – niissä voit mm. valottaa silkkipainoseuloja ja painaa omia suunnitelmiasi kankaisiin. Opiston painoluokissa Maunulassa ja Vuotalossa on hyvät painopöydät suurienkin vaatetus- ja sisustuskankaiden painamiseen.

Tervetuloa kursseille!

Teksti: Tupu Mentu

Ryhmäkuva: Tiina Mikkelä; yksityiskohtakuvat: Tupu Mentu