Opetusharjoittelijana työväenopistolla
Intooni tehdä ja kokeilla on vaikuttanut ympärillä olleet materiaalit sekä tekevät ihmiset, joita olen saanut seurata ja jotka ovat olleet opettamassa kädestä pitäen.
Aistit, käsityöt ja materiaalien kokeminen ovat olleet mukanani pienestä lähtien. Sujuvasti niistä muotoutui myös opinpolkuni, joka on johdattanut minua ensin artesaanista vaatturiksi ja sitten muotoilijaksi. Viimeisten kolmen vuoden aikana olen syventänyt taitojani yliopistossa käsityötieteen ja kuvataidekasvatuksen maailmoja tutkien.
Viimeisen opintosyksyni alettua jäljellä oli enää syventävän harjoittelun kokonaisuus. Syventävä harjoittelu kuuluu käsityönopettajan tutkinnon maisterivaiheeseen. Opintokokonaisuuden aikana vahvistetaan omaa opettajuutta toimimalla peruskoulussa vähintään 2/3 osaa syventävän harjoittelun kokonaisuudesta. Oman mielenkiinnon mukaan on mahdollista harjoitella 1/3 osaa työväenopistolla keskittyen peruskoulumaailman ulkopuolisen opetustoiminnan rakenteisiin vapaan sivistystyön oppilaitoksessa.
Syksyllä aloittaessani opetusharjoittelua työväenopistolla uusien opettajien tervetulotilaisuudessa sain katsauksen siitä, miten monialaisesti opisto järjestää opetusta. Katsellessani Opistotalon Viipurinsalin täyttyviä istuimia ymmärsin, miten suuri joukko on toimimassa opetustoiminnan parissa kentällä, kun tervetulotilaisuus oli suunnattu uusille opettajille ja harjoittelijoille. Seuraavana päivänä astuessani käsityönopettajien opettajainkokoukseen huomioin, miten paljon opettajia toimii yhden aihealueen ympärillä. Yleisten tilaisuuksien lisäksi työväenopiston käsityön opetusharjoittelijoiden ohjaaja piti ryhmäopetustunteja, joissa käsiteltiin muun muassa työväenopistossa opettamista ja opiston toimintoja. Ryhmätuntien aikana itselleni syntyi ajatuksia siitä, millaisia kursseja voisin mahdollisesti itse suunnitella ja tarjota opistolle tulevaisuudessa.
Kansallispukujen valmistaminen harjoittelun keskiössä
Tutustuessani työväenopiston kurssitarjontaan ja pohtiessani, millä kurssilla tekisin opetusharjoitteluni ajatukseni suuntautuivat kansallispuvun valmistamisen kurssille. Kansallispuvut ja kansanomainen pukeutuminen ovat kiinnostaneet artesaanin opinnoista lähtien, jolloin tein useamman kurssityön aihetta sivuten. Vaatturin opinnoissani toteutin paljon tuotteiden osia täysin käsityöllisillä menetelmillä, mutta kansanomainen vaatteen valmistus on jäänyt heikommalle tietämykselle. Oman kiinnostukseni sekä ammattitaidon kehittämisen nojalla kysyin kurssin opettajalta, jos voisin tulla opetusharjoittelemaan hänelle. Sain myöntävän vastauksen ja olin seuraamassa kurssia jo seuraavalla opetuskerralla.
Oma kiinnostukseni kansallispukuihin teki opetusharjoittelusta antoisan. Olin seuraamassa useita kansallispuvun valmistamisen kurssin tunteja, koska pidin tärkeänä opetusryhmään sekä työn alla oleviin pukuihin ja pukujen osiin tutustustumista. Jokaisen kurssilaisen tehdessä omaa pukuaan on ohjaaminen toisinaan haasteellista. Työskentely tarkistamattomien kansallispukujen kanssa on kuin salapoliisityötä, jolloin pukujen valmistamisen ohjeita pohditaan tarkasti peilaten niitä puvun esikuvaan sekä käsillä olevaan työhön.
Omat opetuskertani pidin pirtanauhoista sekä kansallispukujen tuunauksesta. Opetuskerrallani pirtanauhoista kerroin yleisesti nauhojen historiasta ja tapakulttuuriin kytkeytymisestä ja tarkensin katsetta koskemaan pirtanauhoja. Valmistelin tuntia varten kaksi pirtanauhalointa, joiden avulla havainnollistin pirtanauhojen kutomista. Toinen pirtaloimi oli loimikuviollinen, jossa kuvio poimittiin pohjalangoista. Toisessa pirtanauhassa esittelin kuviopirran ja erillisien kuviolankojen hyödyntämisen kuvion poiminnassa. Näin harjoitteluni aikana sain keskittyä omissa opetuskerroissani aiheisiin, jotka hallitsin. Seurauskerroilla sain oivan tilaisuuden kartuttaa tietojani ja taitojani vieraammista aiheen alueista.
Opetusharjoittelun päätössanat
Tavoitteinani syventävän harjoittelun aikana oli harjaantua toimimaan niin peruskoululaisten kuin aikuisopiskelijoiden kanssa. Molemmissa opetuksen maailmoissa pyrin keskustelevaan ja vuorovaikutteiseen opetukseen. Käsitöiden ja taidon harjoittelu ei suju yksin puurtaen ja tyhjiössä vaan tarvitaan vuorovaikutusta materiaalien, ympäristön, yhteisön ja yksilön välillä. Erityisesti työväenopistolla harjoitellessani huomasin, miten opettaja ei toimi vain tiedon lähteenä vaan myös erilaisten oppimistilanteiden mahdollistajana ja mukanaeläjänä. Ohjattavien ollessa tietoisia omista tavoitteistaan ja päämääristään ohjaaminen oli antoisa prosessi, jossa oppiminen oli vuorovaikutteista toimintaa kaikkien osallistujien jakaessa kokemuksiaan ja taitojaan. Syventävän harjoittelun aikana oli mielenkiintoista päästä kokemaan kaksi opetuksen maailmaa limittyen toisiinsa ennen varsinaista siirtymistä työmaailmaan, joka tulee ajankohtaiseksi vuoden päättyessä ja uuden alkaessa.
Annukka Mäntynen. Muotoilija (vaatetus ja jalkine). Kuvataiteen ja käsityön opettajaksi valmistuva.