Tarinani Vanha-Karjalan kansallispuvusta

Kansallispuvut ovat varmasti suurelle osalle suomalaisia jo tuttuja. Niillä on historiallinen alkuperä, joita on dokumentoitu lähes joka pitäjästä ympäri Suomen ja Karjalan. 1900-luvun alussa on myös haluttu ommella kansanpukuja, jotka tulivatkin hyvin suosituksi noihin aikoihin. Ehkäpä tarvikkeet olivat helpommin saatavilla ja kirjailut itse tehtävissä. Pukuihin on koottu aineksia eri kansallispuvuista, mutta ne on nimenomaan suunniteltu vailla historiallista perustaa. Tällaisia pukuja ovat mm. sinisävyinen, minun silmääni muinaispukua muistuttava Aino-puku ja Vanha-Karjalan puku.

Isomummoni viitoitti pukuni synnyn

Isomummoni oli yksi niistä nuorista naisista 1920-luvulla, joka hankki Vanha-Karjalan puvun. Hänen tyttärensä tykästyi pukuun ja piti äitinsä pukua välillä itsekin päällään, vaikka se olikin vielä turhan iso. Muutama vuosikymmen myöhemmin mummoni halusi tehdä puvun itselleen ja alkoi kutoa hamekangasta. Puvun muut osat ja kankaat tilattiin Lahdesta Helmi Vuorelman liikkeestä. Paketti jäi kaappiin ja sai odottaa vuoteen 2007, kunnes mummo otti puvun puheeksi minun kanssani. Näin kuvan isomummosta ja ihastuin pukuun heti. Lupasin mummolle, että kyllä minä vielä sen kasaan, jos sinusta ei ole enää tekijäksi. Hän oli tuolloin 94-vuotias, joten halusi jättää tarpeet osaaviin käsiin.

Kansallispuvun tuuletuspäivä muistutti…

Olen koko elämäni tehnyt käsitöitä kotona, milloin virkannut pehmoleluja, tehnyt villasukkia, ommellut äidin ompelukoneella itselleni vaatteita – kaikenlaista tuli kokeiltua. Omat työkiireet ja elämä piti kiireisenä, pukupaketti jäi muhimaan minunkin kaappiini vuosiksi. Elokuussa 2021 näin sattumalta Helsingissä Esplanadilla kansallispukujen tuuletuspäivän, jolloin paikalla oli runsain joukoin pukujen kirjoa. Muistin kaapista löytyvän paketin ja lupauksen, jonka jo nyt edesmenneelle mummolleni olin antanut. Työväenopiston tarjonnasta löytyi sopivan oloinen kurssi, johon ilmoittauduin ja pääsin sisään. Opettajana kurssilla oli Outi Honkimaa, joka pian osoittautuikin varsinaiseksi alan asiantuntijaksi. 

Kansallispukukurssilla

Kurssilla opin, että kaikki ompelutyö pukuun tehtäisiin käsin eikä ompelukonetta käytettäisi ollenkaan. Käytettävä lanka oli pellavaa, joka vahvistettiin mehiläisvahalla. Tähän tyyliin on aikoinaan kansallispukujakin tehty ennen kodin koneita. Puvusta lähdin tekemään ensin hametta, jonka sain valmiiksi jouluun mennessä. Seuraavana vuorossa oli paita, johon hankin tyylinmukaisesti kankaaksi valkoista puolipellavaa.

Paidan helmaan liitettiin ”aliset”, jotka toimivat ennenvanhaan alusvaatteina ja samalla estävät paitaa nousemasta. Vielä oli tehtävänä esiliina, jotta saisin puvun edes kutakuinkin päälle kevään kurssinäytökseen Seurasaaressa. Esiliinaan käytin mummon tarvikepaketin mukana tulleita valmiita kirjontanauhoja. Leveämpi nauha kuitenkin loppui kesken, jota tarvitsin vielä esiliinan helmaan. Syksyllä 2022 jatkoin kurssilla ja aloin kirjailla itse tuota nauhaa, jotta saisin sen koristamaan esiliinaa. Opettelin tekemään lankanappeja, jotka kuuluvat myös perinteisiin kansallispukujen valmistustapoihin. Viimeisenä osana tein vielä kurssikaverin tutun ohjeen mukaan pukuun kuuluvan hunnun ja sen alle ”sykerölaitteen”, joka pitää hunnun ryhdikkäästi paikallaan.

Puvussa on aika monta osaa, näihin vielä lisätään valkoiset polvisukat ja karjalaiset supikkaat. Kokonaisuuden pukemiseen menee aikaa ja se tuleekin tehdä huolellisesti, jotta osat säilyvät hyvässä kunnossa. 

Mietteitä puvun korjauksesta…

Tekeminen innoitti myös miettimään tarvetta korjata tai muokata kansallispukua tulevaisuudessa. Mikä minua on yllättänyt ja ihastuttanut tässä kansallispukujen maailmassa on se, että pukuja on aina mahdollista muokata kunhan siihen on jätetty tarpeeksi materiaalia. Hameen vyötärökaistaleen voi irrottaa, laskoksia löysentää ja näin ollen uudella kaistaleella voi muuttaa hameen kokoa kuinka suureksi tahansa. Materiaalia hameessa on yleensä 3-3,5 metriä, joten kokohaitari on suuri. Paidan kainaloihin on perinteiden mukaan tehty kainaloneliöt, jotka kuluvat käytössä. Ne voi irrottaa ja korvata uusilla. Paita on tehty ns. suoralla kaavalla, joten se myös pukee hyvin monen kokoista pitäjää. 

Kansallispukua ompelemaan ja/tai korjaamaan

Olen saanut kuulla monilta tutuiltani, että heilläkin on vintillä vanhoja pukuja, joita olisi ihana saada käyttöön. Suosittelenkin jokaiselle työväenopiston kurssille hakemista ja työn aloittamista. Oli kyseessä vanhan puvun korjaus tai kokonaan uuden puvun teko. Uusien pukujen materiaaleja ja ohjeita voi kysellä esimerkiksi paikallisilta Taito ry:ltä, Soja Murto -nettisivuilta, Suomen perinnetekstiilistä (ent. Vuorelma) tai ruotsinkielisten pukujen liikkeestä Bragesta. Erityistaitoja ei vaadita, kunhan saa langan neulansilmään niin sillä päästään jo pitkälle!

Kiinnostuitko kursseista? Vinkiksi, näillä kursseilla on vielä tilaa. Ilmoittaudu www.ilmonet.fi

Kansallispukuja, feresejä, sarafaaneja ja niiden osia
H234334          48 t/84 €
Suomalaiset kansallis- ja kansanpuvut, niiden osien rikkaus, muoto ja värikkyys tempaavat mukaansa ompelijan. Itse tehden jokainen pisto jättää jäljen pukuun.
5.9.–28.11.      ti                        11.00–14.15
Kanneltalo/Outi Honkimaa
https://ilmonet.fi/#!code=H234334

Miesten kansallispukuun olkalaukku / Asusteet, jalkineet ja laukut
H233886          36 t/56 €
Ommellaan käsin nahasta sekä kansallispukuun sopiva että tavallisten asujen kanssa käytettävä olkalaukku.
15.9.–26.11.    pe                      17.30–19.00
                          la-su                 10.00–16.00
Itämerentalo/Silja Immonen
https://ilmonet.fi/#!code=H233886

Teksti: Noora Van Dok