Toppatakin tilalle Espoon kansallispuvun röijy
Minulla on ollut äitini vanha Peräpohjolan kansallispuku ja olen joskus ommellut Sääksmäen ‘arkipuvun’ itselleni. Molemmat olivat ahkerassa käytössä kansantanssiryhmissä.
Vuosien varrella olen tehnyt myös muutaman feresin ja erilaisia kansanomaisia asuja esiintymistarkoituksiin ja kaikkia näitä olen myös välillä käyttänyt ‘muuten vaan’; jotenkin minusta tuntuu tosi luontevalta ja kotoisalta noissa vanhan ajan vaatteissa.
Kansallispuku on ollut asunani ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa. Juhannustulilla ja kesäjuhlissa on tanssattu kansallispuku päällä. Tanhu- ja kansanmusiikkitapahtumissa sekä monissa erilaisissa tilaisuuksissa on joko kansallis- tai kansanpuku ollut esiintymisvaatteena.
Aina olen haikaillut: Voi kunpa olisi myös asuun sopiva päällysvaate!
Espoon röijyn valmistuminen
Minulla ei ole nykyään kansallispukua lainkaan. Sääksmäen puvusta on jäljellä hame. Siis miksi juuri Espoon röijy? Eniten siihen vaikutti varmaan röijyn malli. Minusta se on kaunis körtteineen ja voin hyvin kuvitella sen yleistakiksi erilaisten hameiden kanssa.
En ole aikaisemmin ommellut käsin kokonaista vaatekappaletta, joten tässä oli minulle paljon uutta opittavaa. Sinistä sarkaa ja röijyn kaavat olivat jo kaapissa odottamassa.
Aluksi ompelin farkkukankaasta sovitusröijyn, että saimme tehdyksi kaavoihin tarvittavat muutokset. Koska em. kangas oli hieman joustavaa, jouduin vielä vähän muuttamaan myös sarasta kokoon harsittua röijyä. Aika paljon työtä siis oli jo ennen röijyn leikkaamisen ja varsinaisen ompelemisen alkua.
Onneksi alkusyksy oli lähiopetusta, muuten olisin saanut panna jäihin koko suunnitelman. Nyt ehdin päästä hyvin alkuun ja mikä parasta; tärkeimmät sovitukset oli tehty ennen etäopetukseen siirtymistä.
Alkaen kaavan mallista ja työtavoista ompelujärjestykseen kaikki oli sen verran vierasta, että miettimiseen meni paljon aikaa. Jossain vaiheessa kyläilemässä oleva lapsenlapseni totesi: Ei se mummi kyllä yhtään takilta näytä! Ja kieltämättä joululoman vaiheilla välillä tuntui, että ei siitä takkia tulekaan. Siis lisää ohjeiden lukemista ja sitten vaihe kerrallaan keskittynyttä ompelua.
Vähitellen tuli lisää ymmärrystä ja uskallusta ja onneksi etäyhteydelläkin sai hyviä neuvoja. Välillä oli kyllä vaikeaa muotoilla kysymyksiä, kun ei voinut vain yksinkertaisesti näyttää ongelmakohtaa.
Kunhan vain olen ymmärtänyt asian ja ollut varma siitä, että olen tekemässä oikein, olen nauttinut käsin ompelemisesta. Vuorin kiinnittäminen päälliseen reunoissa, siis monen metrin matka (n. 5 m) pistoilla, joita en ollut ennen nähnytkään (prickstickning) oli lopulta suorastaan rentouttavaa, kun sitä teki kaikessa rauhassa.
Kaikkein vaikeimmat kohdat minusta olivat körtit ja hihojen kalvosimet. Körtit, koska en ollut koskaan ennen sellaisia ommellut ja kalvosimet siksi, että kapea hihansuu ja moninkertainen kangas saumojen kohdalla teki ompelun hankalaksi.
Niin -ja myös nappien päällystäminen. Montakohan koenappia mahdoin tehdä ennen kuin aloin olla edes suunnilleen tyytyväinen. Vaikka vaihdoin päällystettävän puunapin 12 -millisestä läpimitaltaan 15-milliseen, paksu kangas ei vain suostunut nätisti taipumaan sen yli. Alapuolelle jäi mötikkä, vaikka kuinka kiristi, ja nappi oli kankaalla kuin tatti paksuine jalkoineen. Tieto siitä, että nappiin ei tarvitse jäädä rypytettyä kangasta kannaksi, oli helpotus ja tekeminen alkoi sujua.
Olen lukenut ohjeet kymmeniä kertoja, mutta silti usein on jäänyt jotain huomaamatta, niin vierasta tämän röijyn ompeleminen on ollut. Välillä on ollut hankalia tilanteita, mutta vielä enemmän hienoja onnistumisen kokemuksia. Käsin ompeleminen on opettanut minulle vanhoja työtapoja ja myös herätellyt halua oppia lisää.
Enää ei tarvitse haikailla sopivan päällysvaatteen perään: Espoon röijy on valmis!
Teksti ja osa kuvista Kirsi Halonen. Kirsin päällä takki kuvattuna kuvaaja Vili Halonen.
PS. Röijy on valmistettu Itämerentalon kurssilla Kansallispukujen valmistaminen lukukautena 2020-21. Syyskaudesta kahta viimeistä kurssikertaa lukunottamatta olimme lähiopetukessa. Koko kevätlukukausi opetus oli etäopetusta.
Jälkikirjoitus Outi Honkimaa kansallispukukurssin opettaja