Lapasia lumettomaan talveen

huovutettuja lapasia.
kuva K. Soukka

Tänä talvena ei juurikaan ole ollut lapaskelejä. Maunula-talossa Huopalapaset-kurssilla syntyi kuitenkin liuta lämpimiä lapasia ensi talven pakkasia odottamaan.

Merinoneulahuopa

Lapaset huovutettiin merinoneulahuovasta, joka nimestään huolimatta ei ole huopaa lainkaan vaan merinovillasta koneellisesti neulaamalla aikaansaatua kuitulevyä. Levy on muutaman millin paksuista ja siitä on helppo leikata lapasten kappaleet. Merinoneulahuopa kutistuu huovutuksessa ja vanutuksessa jopa 40%, eli leikattavat lapasen kappaleet ovat huomattavasti suuremmat kuin valmis lapanen.

Kuviointi

Lapaskappaleet voi kuvioida monella tavalla ja materiaalilla. Selkeitä kuvioita voi leikata toisenvärisestä neulahuovasta ja ommella kiinni lapaspohjaan. Värialueita ja pehmeärajaisia kuvioita voi asetella suomanlampaan villakuiduista, merinotopsista tai silkkikuiduista. Myös erilaisista villalangoista voi kieputella kuviomuotoja. Ohuet ja harvat harsokankaat huovuttuvat helposti kiinni, mutta ne on hyvä ensin harsia kiinni neulahuopapohjaan. Kuvioinnissa on pitää muistaa tehdä peilikuviksi oikean ja vasemman käden lapaset.

Huovuttaminen

Huovuttaminen on villakuitujen käsittelyä lämpimän saippuaveden ja mekaanisen hankauksen tai rullauksen avulla. Villakuitujen suomut aukeavat ja takertuvat toisiinsa kiinni eli huovuttuvat. Lapasen puolikkaiden väliin laitetaan kuplamuovista leikattu kaava, jotta puolikkaat eivät tartu kiinni toisiinsa. Sitten lapasen puolikkaat ommellaan käsin reunoistaan yhteen. Lapaset asetetaan kuplamuovin päälle ja kastellaan lämpimällä saippuavedellä. Marseille-saippua toimii parhaiten. Merinoneulahuopa huovutetaan rullaamalla kuplamuovien välissä. Rullaussuuntia vaihdellaan ja lapaset huovutetaan molemmilta puolilta. Kun pinta on huovuttunut, lapasen suu leikataan auki ja kaava poistetaan. Seuraavaksi huovutetaan käsin hankaamalla saumakohdat sileiksi. Samalla voi hangata vielä lapasten sisäpuolia.

Vanuttaminen

Vanuttaminen on huopuneen, mutta vielä saippuaisen, kappaleen voimakasta mekaanista muokkausta rullaamalla, ”leipomalla” tai heittelemällä. Vanutuksessa huopa kutistuu ja saa halutun koon ja muodon. Lapaset vanutetaan haluttuun kokoon mutta esim. hattuun saadaan vanuttamalla vaikka millaisia muotoja. Hattujen vanutuksessa käytetään apuna puista hattutukkia tai sen puutteessa vaikka ”päähän sopivaa” metalli- tai muovikulhoa.

Kuvissa näet kurssilla huovutettuja lapasia. Niitä on kuvioitu merinoneulahuovasta leikatuilla muodoilla ja kuvioilla, villa- ja silkkikuiduilla ja langoilla. Kurssilla syntyi myös parit kynsikkäät eli lapaset, joissa sormenpäät jäävät paljaiksi.

Seuraavat huovutuksen perus- ja jatkokurssit ovat työväenopiston ohjelmassa ensi syksynä. Syksyn kurssit näet Ilmonet-palvelusta 15.6. alkaen ja ilmoittautuminen käsityön kursseille alkaa 18.8. Laita päivämäärät jo kalenteriisi!

Teksti ja kuvat Kirsti Soukka