Tekstiilikulttuuriseura – silmät avoinna tekstiilien maailmassa

Tekstiilikulttuuriseura ja Helsingin työväenopisto ovat jo kymmenen vuoden ajan tehneet yhteistyötä luentosarjan järjestämiseksi. Mutta mikä on Tekstiilikulttuuriseura ja mitä sen toimintaan kuuluu?

Tekstiilikulttuuriseuran perustamisesta on kulunut viisikymmentä vuotta. Seura perustettiin vuonna1970 tukemaan ja edistämään tekstiilikulttuuria sekä viemään eteenpäin tutkimustietoa tekstiileistä. Tuolloin heräsi myös huoli käsityöperinteen jatkuvuudesta; sen pelättiin unohtuvan ja jäävän teollisen tuotannon jalkoihin. Seuran tavoitteena oli olla monipuolinen ja laaja-alainen sekä verkostoitua tehokkaasti alan eri toimijoiden kanssa.

Tekstiilikulttuuriseura toimii edelleen samojen tavoitteiden mukaisesti ja kokoaa ihmisiä yhteen tekstiilien äärelle. Käden taidot, oivaltava suunnittelu ja ekologinen toimintatapa ovat merkityksellisiä. Seura luo yhteyksiä, herättää kiinnostusta ja tutustuttaa sekä suomalaiseen että muiden maiden tekstiilikulttuuriin. Se on nopeasti uuden tiedon äärellä, tekee näkyväksi ja tuo esille tekstiilikulttuuriin liittyvää asiantuntijuutta esimerkiksi taiteen, tutkimuksen tai käsityön alueilta. Seuran Facebook-sivusta on viime aikoina tullut merkittävä tiedotuskanava. Siellä tieto kulkee nopeasti jäsenille ja sitä kautta myös uudet ihmiset löytävät mukaan seuran toimintaan.

Mielenkiintoisiin paikkoihin voi yksityisen ihmisen olla vaikea päästä tutustumaan, mutta seuran kanssa se on mahdollista. Kuukausittain järjestettävät jäsentapaamiset ovat esim. vierailuja yrityksiin ja oppilaitoksiin, opastettuja kierroksia kiinnostavissa näyttelyissä sekä taiteilijoiden ja käsityöläisten tapaamisia – toisinaan myös kurkistuksia heidän työhuoneisiinsa.

Yhteistyö eri toimijoiden kanssa on monipuolista, tästä esimerkkinä on jo perinteeksi muodostunut luentosarja Helsingin työväenopiston kanssa. Esiintyjät ja aiheet ovat ajankohtaisia ja laajaa kuulijakuntaa kiinnostavia. Kahden vuoden välein seura jakaa stipendin tekstiilikulttuurin eri alueiden edistämiseksi. Stipendi antaa mahdollisuuksia nostaa esille uusia toimijoita ja tekijöitä. Kuukauden tekstiili on artikkelisarja, jossa tekstiiliin eri tavoin linkittyvät taitajat esittelevät työtään ja teoksiaan. Sarja on katsottavissa seuran verkkosivuilla, myös aikaisemmat esittelyt ovat siellä näkyvissä. Verkkosivuilta löytyy myös mielenkiintoisia tekstiilikulttuurin julkaisuja.

Tekstiilikulttuuriseura pitää ovet avoinna uusille jäsenille, alan mielenkiintoisille ilmiöille ja tuoreelle tutkimukselle. Korona-aika on pakottanut myös sen miettimään uusia toimintamuotoja, ja etätapaamisista onkin nopeasti tullut luonteva osa seuran toimintaa. Etäyhteyksien avulla on mahdollista tavata ihmisiä, joiden luo ei esim. pitkien etäisyyksien vuoksi ole mahdollista mennä, mutta ei lähitapaamisiakaan ole unohdettu.

Tekstiilikulttuuriseurasta lisää verkkosivuilla www.tekstiilikulttuuriseura.fi ja Facebookissa. Liity mukaan! Seura on tarkoitettu kaikille tekstiileistä eri tavoin kiinnostuneille.

Teksti Anja Aalto ja Tiina Mikkelä, kuvat Anna-Mari Raunio